Liberalismi

Liberalismi on ideologia tai poliittinen suuntaus, joka pitää vapautta keskeisenä arvona.

Liberalismi ei ole yksittäinen lyhyesti määriteltävä ideologia, vaan sisältää useita eri muotoja. Yhteisenä niille kaikille voidaan pitää lähinnä 1) syntyperästä riippuvan moraalisen ja poliittisen arvojärjestyksen kieltämistä ja 2) yksilönvapauden pitämistä keskeisenä arvona, mikä erottaa liberalistiset aatteet sosialistista aatteista, jotka myös jakavat 1)-kohdan. Näistäkin yksilönvapaus on abstrakti ja tulkinnoille avoin termi.

Liberalismi etsii yhteiskuntaa, jota kuvaa yksilöiden ajatuksenvapaus, rajoitteet hallituksen ja uskonnon vallassa, lain voima, vapaa ajatustenvaihto, vapaaseen yrittäjyyteen perustuva markkinatalous sekä läpinäkyvä hallinto. Liberalismin alkuperäistä muotoa kutsutaan klassiseksi liberalismiksi, mutta aate on myöhemmin laajentunut erillisiin suuntauksiin. Kaikki liberaalit kuitenkin kannattavat vapausoikeuksia kuten yhdistymisvapautta, laajaa sopimusvapautta ja elinkeinovapautta, sananvapautta, lehdistönvapautta ja liikkumisen vapautta, vapautta orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta, uskonnonvapautta ja yksityisomistusoikeuksia eli laajaa henkilökohtaista ja taloudellista vapautta.

Historia

Sana "liberaali" ja "liberalismi" on lähtöisin latinan sanasta "liber" ("vapaa"). Liviuksen Rooman historia ja sen perusteet kuvaa taistelua vapaudesta kahden luokan välillä. Keskiajan jälkeen tämä taistelu alkoi uudelleen Italian renessanssin konfliktissa vapaiden kaupunkivaltioiden kannattajien ja Paavin kannattajien välillä.

Liberalismi on terminä 1700-luvun valistusaatteista lähtöisin oleva poliittinen ja historiallinen aatejärjestelmä. Liberalismin alkuperäistä muotoa kutsutaan klassiseksi liberalismiksi, mutta aate on myöhemmin laajentunut erillisiin suuntauksiin. Kaikki liberaalit kuitenkin kannattavat vapausoikeuksia kuten yhdistymisvapautta, laajaa sopimusvapautta ja elinkeinovapautta, sananvapautta, lehdistönvapautta ja liikkumisen vapautta, vapautta orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta, uskonnonvapautta ja yksityisomistusoikeuksia eli laajaa henkilökohtaista ja taloudellista vapautta.

Alun perin Espanjan yksilönvapautta puolustaneen vuoden 1812 perustuslain puolustajia sanottiin "liberaaleiksi" ja konservatiivisia vastustajia "serviileiksi". Tätä on pidetty sanan "liberalismi" (jälkisyntyisenä) alkuperänä, joskin sanasta on varhaisempiakin viitteitä.

Kylmä sota

Kylmässä sodassa olivat myös vastakkain kaksi ideologista maailmaa. Länsi näki idän epädemokraattisena, autoritaarisena kommunistidiktatuurina ja itä vastaavasti lännen porvarillisina imperialisteina ja riistäjinä. Kummassakin tapauksessa yleisessä mielipiteessä valtiokoneiston propaganda teki ideologioista – kommunismista ja kapitalismista – voimakkaan pejoratiivisia ja tunnepitoisia ja katkaisi niiden yhteydet todellisiin poliittisiin ja taloudellisiin teorioihin.

Liberalismin erilaiset painotukset

Liberalismista on useita variantteja:

• Klassinen liberalismi (vahvimmillaan n. 1700-1850) oli valistusajattelijoiden pääasiallinen poliittinen suuntaus, suurin piirtein arvo- ja talousliberalismin yhdistelmä: ihmisten tuli saada itse päättää omista asioistaan niin kauan kuin he eivät vahingoita muita. Klassiseen liberalismiin kuuluivat siis ihmisoikeudet ja minimaalinen talouden sääntely, mm. vapaakauppa. (Valistusaate oli kuitenkin laajempi käsite kuin klassinen liberalismi, se myös kehotti ihmisiä käyttämään järkeään ja tekemään päätökset omalla järjellään sen sijaan, että turvautuisivat uskontoihin, myytteihin, auktoriteetteihin tms. Klassinen liberalismi sanoi vain, että lakien tulisi sallia omien päätöstensä seuraaminen, mikä tarkoitti myös mm. kirkon ja aatelisten määräysvallan poistamista ja orjuuden lakkauttamista.) Tunnetuimpia klassisia liberaaleja olivat mm. John Locke, Antti Chydenius, Adam Smith, Voltaire, Benjamin Franklin, Thomas Jefferson, Immanuel Kant, Jeremy Bentham ja rajatapauksina John Stuart Mill sekä Frederic Bastiat.
• Sosiaaliliberalismin mukaan julkinen valta on mukana takaamassa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Valtion tulee hoitaa peruspalvelut kansalaisilleen, mutta muuten sen pitää olla sekaantumatta kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja ihmisyksilöiden elämään. Sosiaaliliberalismin aloitti lähinnä Leonard Hobhouse Britanniassa 1900-luvun alussa, perustaen aiempiin John Stuart Millin ajatuksiin eettisestä liberalismista. Tarkoituksena oli lähentää liberalismia sosialisteihin, jotka olivat äänioikeuden laajentumisen myötä saaneet vaikutusvaltaa, osoittamalla että liberalismi ja rationaalinen sosialismi olivat yhteensovitettavissa. Britannian silloiset äärimmäisen kärjistyneet elintasoerot saivat osan liberaaleista epäilemään vapaiden markkinoiden kykyä tuottaa vaurautta kaikille. Sosiaaliliberalistit pitivät klassisen liberalismin vapauskäsitettä liian kapeana: vapaat markkinat yksin eivät taanneet ihmisille mahdollisuutta "toteuttaa itseään" juuri lainkaan, minkä johdosta vapaudella ei ollut merkitystä. Suomessa sosiaaliliberalismia on katsottu edustaneen lähinnä Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) "oikea siipi". Järjestäytyneen muodon tämä aatesuunta sai 2000-luvulla, kun aiemman pääministerin ja SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipposen lähipiiri järjestäytyi "Tölö Unga Socialister" ja "Helsingin Demokraatit" puolueosastoihin.
• Libertarismi vaatii äärimuodossaan täyttä negatiivista vapautta eli vapautta pakkovallasta ja väkivallasta. Tästä seuraa, että se ei hyväksy muita kieltoja ihmisten toiminnalle, ei siis myöskään markkinoiden sääntelyä.
• Markkinaliberalismi on hyvin lähellä klassista liberalismia: negatiivinen vapaus on pääsääntönä, mutta yleensä markkinaliberaalit kannattavat kannustavaa sosiaaliturvaa, valtion tukemaa koulutusta ja terveydenhuoltoa (kenties palvelusetelein) ym. Joskus libertarismi lasketaan markkinaliberalismin äärimuodoksi.
• Arvoliberalismi tarkoittaa liberalismin ei-taloudellisia aspekteja (ja on siis yhteistä klassiselle sekä markkina- ja sosiaaliliberalismille ja libertarismille). Niihin kuuluvat mm. ihmisoikeudet: sananvapaus, uskonnonvapaus, yhdistymisvapaus, yleensäkin ihmisten oikeus päättää itse omista ei-taloudellisista asioistaan.
• Talousliberalismi tarkoittaa markkinaliberalismin (tai klassisen liberalismin) taloudellisia aspekteja kuten vapaakauppaa ja verotuksen ja talouden sääntelyn vähyyttä.
• Uusliberalismi tarkoitti 1900-luvun alkupuolella klassisen liberalismin muunnosta, jossa hyväksyttiin eräät kilpailua edistävät toimet, esimerkiksi tietyt monopoleja rajoittavat lait. Se oli siis lähellä nykyistä käsitettä markkinaliberalismi. Nykyään termiä uusliberalismi käytetään myös lukuisissa muissa erilaisissa merkityksissä, joista useimmat ovat lähellä talousliberalismia tai konservatismia.

Useimmat liberaalit kuitenkin sijoittunevat jonnekin libertarismin ja sosiaaliliberalismin välimaastoon, ja lisäksi terminologia on jossain määrin moniselitteistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa "liberal" saattaa tarkoittaa lähes "sosialistia", ja siellä jotkut sosiaaliliberaaleja lähellä olevat käyttävät siksi itsestään nimitystä "Libertarian", vaikkakin useimmissa maissa libertaari tarkoittaa libertarismin jyrkän muodon kannattajaa.

Liberalismi-sanan erilaiset merkitykset

Nykyään Suomessa markkinoiden vapautta painottava ideologia, "liberalismi", kulkee anglo-saksisissa maissa ennemmin nimellä "libertarismi" siinä missä pelkkä "liberalism" yhdistetään Yhdysvalloissa ja Britanniassa useimmiten sosiaaliliberalismiin tai siitäkin kauemmaksi vasemmalle, ja näitä "liberaaleja" pidetään usein vasemmistolaisina (heidät asetetaan tällöin vastakkain republikaanien ja muiden konservatiivien kanssa). Tämä johtuu osittain siitä, että sanaan "sosialisti" suhtaudutaan Yhdysvalloissa useimmiten kielteisesti. Suomessa sana "liberalismi" viittaa nykyisin usein nimenomaan markkinaliberalismiin, mutta Suomen poliittisessa historiassa liberaaliset puolueet (Liberaalinen puolue, Nuorsuomalainen puolue, Edistyspuolue, Liberaalinen kansanpuolue (nykyään Liberaalit r.p.), Nuorsuomalaiset) ovat edustaneet sekä markkina- että sosiaaliliberalismia henkilöistä ja aikakausista riippuen (ensimmäinen ja nykyinen tosin lähinnä vain markkinaliberalismia mutta kuitenkin kaukana libertarismista).

Liberalismin suppeus

Liberalismi ei oikeastaan ole kokonaisvaltainen aatejärjestelmä siinä mielessä, että se tarjoaisi vastaukset kaikkiin poliittisiin ja moraalisiin kysymyksiin. Liberalismi lähinnä pyrkii eriyttämään yksityisen ja julkisen moraalin. Liberalismin perusajatuksena on, että valtio hoitaa korkeintaan vain sitä pienintä yhteistä tehtäväjoukkoa, jonka kaikki tai lähes kaikki hyväksyvät, ja loppu jätetään ihmisten itse päätettäväksi.

Liberalismin suhde valtioon

Valtion osuus on rajattu. Rajauksen tiukkuus riippuu siitä, mitä liberalismin haaraa noudatetaan. Sosiaaliliberalismissa julkinen valta voi jossakin määrin joustavammin saada hoidettavakseen uusia tehtäviä tai joutua luopumaan joistakin tehtävistä. Minarkismin aatejärjestelmässä valtion toimivalta taas on tiukasti määritelty minimaaliseksi. Useimpien liberaalien mielestä valtiovaltaa pitää rajoittaa perustuslailla, jossa määritellään valtion toimivalta. Monien mielestä radikaaleimman liberalismin suunnan anarkokapitalismin mukaan valtiota ei pidä olla olemassa, koska esimerkiksi perustuslailla ei voida estää valtiota loukkaamasta yksilönvapautta.

Yllä on kuvattu erilaisia liberaaleja näkökulmia siitä, mitä julkinen valta voi tehdä ja mistä sen tulee pidättäytyä. Libertaristit lähtevät pelkästään negatiivisista vapauksista ja negatiivisista ihmisoikeuksista; sosiaaliliberaalien mielestä mahdollisuuksien tasa-arvon turvaaminen ja järjestäminen julkisen vallan roolina on toivottavaa. Markkinaliberalismin tärkein piirre on sen vaatimus, että julkisen vallan ei pidä sekaantua talouteen ja yhteiskuntaan läheskään niin paljon kuin hyvinvointivaltiot sekaantuvat.

Liberalismin suhde ammattiyhdistystoimintaan

Liberalismi sisältää yhdistymisvapauden, joten ammattiyhdistystoiminnan tulee liberalismin mukaan olla vapaata. Eräät uusliberaaleiksi kutsutut liberalismiin päin kallellaan olevat konservatiivit kuten Margaret Thatcher ovat kuitenkin rajoittaneet ammattiyhdistystoimintaa hieman enemmän kuin yhdistymisvapaus sallisi. Monet liberaalit haluavat poistaa ammattiliittojen etuoikeudet kuten työehtosopimusten yleissitovuuden eli oikeuden sopia muidenkin kuin ammattiliiton jäsenten ja sopimusosapuolten työehdoista vastoin työntekijän ja työnantajan tahtoa. Liberalismin mukaan vapaa eli yksityinen ammattiyhdistystoiminta sinänsä ei ole julkista väliintuloa, jota liberaalit vastustavat. Ammattiliitot kuitenkin usein etuoikeuksiensa avulla loukkaavat yksilönvapautta ja ajavat sosialistista politiikkaa, joka on liberalismin vastaista. 1900-luvun alusta lähtien jotkut sosiaaliliberaalit ovat kuitenkin kannattaneet ammattiliittojen kollektiivista sopimista.

Liberaali perinne yhteiskuntateorioissa

Filosofian saralla useiden varhaisten yhteiskuntateoreetikkojen voi sanoa olevan liberaaleja, tai ainakin käsitelleen asioita, joihin liberalismi perustuu.

Thomas Hobbes oli ensimmäinen yhteiskuntateoreetikko, joka esitteli yhteiskuntasopimuksen periaatteen. Hobbesilaiset ideat sopimusteoriasta ovat kurantteja vielä nykyisellekin liberaalille perinteelle. Mutta hobbesilaisessa yhteiskunnassa kansalaiset (liberalismin vastaisesti) luopuivat oikeuksistaan yksinvaltiaalle, kun taas John Locke, liberalismin ensimmäisiä yhteiskuntafilosofeja, määritti luonnolliset oikeudet (ihmisoikeudet), joihin ei saanut kajota.

Lockelainen luonnonoikeusteoria on pohjana suurelle osalle liberalismia. 1700-luvulla liberaaleja luonnonoikeuksia julistettiin Amerikan ja Ranskan vallankumouksissa. Lockelaisen luonnonoikeuden mukaan ihmisellä katsotaan olevan oikeus määrätä omasta kehostaan, oikeus ottaa omistukseensa omistamatonta materiaa ja luovuttaa omaisuuttaan toiselle. Eräät luonnonoikeusteorian kannattajat kuten Murray Rothbard väittävät näistä perusaksioomista seuraavan yksilönvapauden mukaan lukien taloudellisen vapauden. Locken mukaan jokaisella on oikeus ottaa omaisuudekseen omistamatonta materiaa eli vallata sekoittamalla työtään materiaan, jos kenenkään muun asemaa ei niin tehden huononneta. Monet libertaarit kuten Murray Rothbard kannattavat luonnonoikeuksia. Murray Rothbard ei kuitenkaan kannata Locken varausta, että valtausoikeus olisi vain muiden asemaa huonontamatta. Rothbardin luonnonoikeusteoria on deontologinen moraaliteoria, jonka perusaksiooman mukaan ne teot ovat moraalisesti väärin, jotka loukkaavat toista ihmistä tai hänen työnsä tuloksia. Deontologisuutensa vuoksi teoria ei kuitenkaan tarkastele teon tuloksia, vaan itse tekoa. Monet libertaarit ovat muutenkin johdonmukaisemmin yksilönvapauden kannalla kuin Locke eivätkä kannata teleologista etiikkaa. Tunnettu libertaari filosofi Robert Nozick otti kirjassaan Anarchy, State and Utopia kuitenkin Lockea huomattavasti muistuttavan kannan valtausoikeuteen. Monet myöhemmät yhteiskuntateoreetikot lievensivät lähtökohtiaan, kuten John Stuart Mill, joka määritteli utilitarismin pohjaksi omalle moraalilleen.

Individualististen moraaliteorioiden pohjana vaikuttaa vahvasti Immanuel Kantin ajatus, että ihmiset ovat itseisarvo sinällään, eikä heitä saa käyttää keinoina johonkin päämäärään. Kantilainen moraali lähtee siitä, että jos ihmisiä uhrataan yhteisön hyväksi, yhteisö ei kunnioita tarpeeksi heitä ihmisinä eikä pane arvoa sille, että ihmisillä on vain tämä yksi elämä. Kantilla oli myös vahva näkemys, ettei laki saanut suosia ketään, vaan ihmisten tuli olla tasavertaisia lain edessä.

Tunnettuja liberaaleja

Lordi Acton Juan Bautista Alberdi Frédéric Bastiat Jeremy Bentham Isaiah Berlin John Bright James Buchanan Eugen von Böhm-Bawerk Camillo Cavour Richard Cobden Markiisi Condorcet Benjamin Constant Ludwig von Mises Luigi Einaudi

Friedrich von Hayek Henry Hazlitt Patrick Henry John Hospers David Hume Wilhelm von Humboldt Francis Hutcheson Thomas Jefferson Immanuel Kant John Locke James Madison Bernard de Mandeville Harriet Martineau Giuseppe Mazzini

Carl Menger James Mill John Stuart Mill Charles de Montesquieu José Ortega y Gasset Thomas Paine Karl Popper Richard Price Joseph Priestley John Rawls Leonard Read David Ricardo Eugen Richter

Wilhelm Röpke Jean-Baptiste Say Adam Smith Anne Louise Germaine de Staël William Graham Sumner Johan Rudolf Thorbecke Alexis de Tocqueville Voltaire, Jean-Marie Arouet Friedrich von Weiser Milton Friedman

Suomalaisia liberaaleja

Anders Chydenius valtiomies, "pohjoismaisen liberalismin isä", painovapauden ja uskonnonvapauden esitaistelija Peter Forsskål ideologi, tieteilijä Leo Mechelin valtiomies, "eduskunnan isä", ideologi, professori, SYP:n pääjohtaja sekä Nokia-yhtiön ja Liberaalisen puolueen perustaja K. J. Ståhlberg tasavallan presidentti, juristi, "Suomen perustuslain isä" Risto Ryti tasavallan presidentti sotien aikana, juristi

Katso myös

• Nolanin kartta - testistruktuuri, jolla määrittyy henkilön poliittisen näkemyksen kaukaisuus klassiseen liberalismiin nähden
• Avoin yhteiskunta

Kirjallisuutta

• Harisalo, Risto & Miettinen, Ensio: Klassinen liberalismi. Tampere: Tampere University Press, 1997. ISBN 951-44-4119-2.
• Leitzinger, Antero: Liberalismin juuret. Helsinki: A. Leitzinger, 1993. ISBN 952-9752-01-6.
• Mill, John Stuart: Vapaudesta. (On liberty, 1859.) Englanninkielisen alkuteoksen kansanpainoksesta suomentanut Niilo Liakka. Kieliasun tarkistanut ja osittain ajanmukaistanut Reima T. A. Luoto. Ilmestynyt aiemmin 1891 Otavan kustantamana. Studia liberalia 1. Helsinki: Librum, 1982. ISBN 951-862-000-8.
• Saastamoinen, Kari: Eurooppalainen liberalismi: Etiikka, talous, politiikka. Sitra 188. Puheenvuoroja. Jyväskylä: Atena, 1998. ISBN 951-796-141-3.

Aiheesta muualla

• Liberalismi. Kirjoitus Liberaalit rp:n sivustolla.
• Kirjoituksia liberalismin teorioista ja käytännöistä. Tampereen yliopiston kirjasto.
• Stanford Encyclopedia of Philosophy: Liberalism (englanniksi)
• Ludwig von Misesin Liberalism-kirja (englanniksi)
• Suomalaiset Sosiaalidemokraatit. www.sosiaalidemokraatit.fi