Carmina Burana (Orff)

Carmina Burana
Alkuperäinen nimi	Carmina Burana
Määritelmä	Cantiones profanae cantoribus et choris cantande comitantibus instrumentis atque imaginibus magicis
Säveltäjä	Carl Orff
Libretto	latinalaisia ja saksalaisia lauluja kokoelmasta Carmina Burana, joka on peräisin 1250-luvulta; laulut on koonnut Carl Orff
Tyylilaji	näyttämökantaatti
Kieli	latina ja saksa
Kantaesitys	8. kesäkuuta 1937 Opernhaus Frankfurt am Main
Aikajana Orffin näyttämöteoksista / oopperoista
- Carmina Burana Der Mond - 1937 1939
Infobox OK

Carmina Burana on näyttämökantaatti, jonka Carl Orff sävelsi vuosina 1935–1936 keskiaikaisesta Carmina Burana -käsikirjoitussarjasta valikoimiinsa teksteihin. Musiikkiteoksen täydellinen latinankielinen nimi on: Carmina Burana: Cantiones profanae cantoribus et choris cantandae comitantibus instrumentis atque imaginibus magicis eli ”Beuernin lauluja: maallisia lauluja laulajille ja kuoroille laulettavaksi instrumenttien ja maagisten kuvien kanssa”.

Carmina Burana kuuluu Trionfi-nimiseen musiikilliseen triptyykkiin, joka sisältää myös osat Catulli carmina ja Trionfo di Afrodite. Carmina Buranan kuuluisin kohtaus on kuoron laulama ”O Fortuna”, joka sekä aloittaa että päättää teoksen.

Teksti

Carl Orffin teos perustuu 24 runoon, jotka ovat keskiaikaisesta Carmina Buranaksi kutsutusta kokoelmasta, joka tarkoittaa ”Beuernin lauluja”. Kokoelma on peräisin Benediktbeuernin luostarista, josta runoteoksen alkuperäiset käsikirjoitukset löydettiin.

Orff törmäsi teksteihin alkujaan John Addington Symondsin vuonna 1884 julkaisemassa teoksessa Wine, Women, and Song, joka oli 46 runon käännös englanniksi. Nuori lainopiskelija sekä latinan ja vanhan kreikan intohimoinen harrastaja Michel Hofmann avusti Orffia 24 runon valitsemisessa ja järjestämisessä, jotta teokset muodostaisivat yhtenäisen libreton.

Libretto on kirjoitettu osin latinaksi ja osin keskiyläsaksan kielellä. Se käsittelee maallisia aiheita: varallisuuden ja omaisuuden ailahtelevaisuutta, elämän katoavuutta, riemua kevään paluusta sekä juomisen, ylensyömisen, pelaamisen ja ylellisyyden iloja.

Soitinnus

Lauluäänet

• sopraano-, tenori- ja baritoni-solistit
  • lyhyet soolo-osat on lisäksi kahdella tenorilla, baritonilla ja 2 bassolla
• suuri sekakuoro
• kamarikuoro
• lapsikuoro

Soittimet

• Puupuhaltimet
  • 3 huilua (2 piccolohuilua)
  • 3 oboeta (1 englannintorvi)
  • 3 klarinettia
  • 2 fagottia ja kontrafagotti
• Vaskipuhaltimet
  • 4 käyrätorvea
  • 3 trumpettia
  • 3 pasuunaa
  • 1 tuuba
• Lyömäsoittimet: patarummut, kellopeli, ksylofoni, kastanjetit, räikkä, pienet kellot, triangeli, lautasia, tam-tam, tamburiini, pikkurumpu, isorumpu, celesta
• 2 pianoa
• Jouset

Rakenne

Carmina Burana jakautuu rakenteellisesti viiteen keskeiseen osaan, jotka puolestaan jakautuvat osiin. Kaikkiaan kantaatti koostuu 25 musiikkikappaleesta, joista ensimmäinen ja viimeinen ovat samat. Orff merkitsi jokaisen kappaleen välille ”attaccan”.

• Fortuna Imperatrix Mundi (Fortuna, Maailman valtiatar)
• Primo vere (Kevät) – sisältää myös kohtauksen “Uf dem Anger” (Niityllä)
• In Taberna (Tavernassa, juomalauluja ja satiirisia lauluja)
• Cours d'amours (eroottisia lauluja)
• Blanziflor et Helena (Blanziflor ja Helena)

Pääosa musiikin rakenteesta perustuu ajatukselle onnenpyörän pyörimisestä. Tästä onnenpyörästä on kuva käsikirjoituksen ensimmäisellä sivulla (sama kuin on tämän artikkelin alussa), ja sen ympärille on sijoitettu neljä lausetta.

• Regno. (hallitsen)
• Regnavi, (hallitsin)
• Tum fine regno, (hallitusaikani on päättynyt)
• Regnabo , (tulen hallitsemaan)

Onnenpyörä pyörähtää jokaisen osion sisällä, joskus jopa musiikkikappaleen sisällä. Ilo muuttuu katkeruudeksi ja toivo suruksi. O Fortuna, ensimmäinen Schmellerin toimittaman julkaisun runo, täydentää tätä ympyrää, ja se muodostaan kantaatin ensimmäisen ja viimeisen musiikkikappaleen eli aloittaa ja päättää liikkeen, mutta liike voi jatkua aina uudestaan.

Carmina Buranan runot

1. O Fortuna
2. Fortune plango vulnera
3. Veris leta facies
4. Omnia Sol temperat
5. Ecce gratum
6. Tanz
7. Floret silva
8. Chramer, gip die varwe mir
9. Reie
10. Were diu werlt alle min
11. Estuans interius
12. Olim lacus colueram
13. Ego sum abbas
14. In taberna quando sumus
15. Amor volat undique
16. Dies, nox et omnia
17. Stetit puella
18. Circa mea pectora
19. Si puer cum puellula
20. Veni, veni, venias
21. In trutina
22. Tempus est iocundum
23. Dulcissime
24. Ave formosissima
25. O Fortuna

Musiikillinen analyysi

Carl Orffin musiikki edustaa pyrkimystä helposti lähestyttävään ja suoraan kommunikoivaa tyyliä. Carmina Burana ei sisällä klassisessa mielessä juurikaan musiikillista kehittelyä, ja sen polyfonia on yleensä yksinkertainen. Orff välttää harmonian ja rytmin monimutkaisuutta, ja se ei miellyttänyt esteettisesti useimpia aikakauden muusikoita. Kuitenkin aikalaiset, jotka käyttivät hänen sävellystään, pitivät hänen musiikkiaan tekniseltä kompositioltaan monimutkaisena ja vaikeasti lähestyttävänä.

Musiikillisesti Orffin esikuvina olivat myöhäisrenessanssin ja varhaisen barokin säveltäjät, kuten William Byrd ja Claudio Monteverdi. Toisin kuin yleisesti luullaan, Orff ei perustanut Carmina Buranan sävellystyötä aiemmilla melodioilla, sillä sellaisia ei Codex Bauern sisällä. Hänen orkestrointinsa osoittaa kunnioitusta Igor Stravinskya kohtaan. Orffille kuten Stravinskillekin rytmi on musiikin keskeisin elementti.

Näyttämöversio

Carl Orff kehitteli draamallisen konseptin, jota hän kutsui nimellä ”Theatrum Mundi” ja jonka mukaan musiikki, liike ja sanat ovat erottamaton kokonaisuus. Babcock kirjoittikin: ”Orffin taiteellinen kaava rajoittaa musiikkia niin, että jokaista sävelmää tulee seurata tapahtuman näyttämöllä. Juuri tämän tähden Carmina Buranan nykyiset toteutukset eivät vastaa Orffin tarkoituksia”.

Vaikka Carmina Burana on alkujaan ollut draamateos, johon sisältyi myös tanssia, lavasteet ja muita näyttämöllisiä elementtejä, teosta esitetään nykyisin yleensä konserttisaleissa niihin soveltuvana kantaattiversiona. Toisinaan esityksissä kuitenkin pyritään toteuttamaan alkuperäistä näyttämöllistä kokonaisuutta, mutta nämä esitykset ovat hyvin harvinaisia.

Vastaanotto

Ensimmäisenä Carmina Buranan esitti Frankfurtin ooppera 8. kesäkuuta 1937. Orkesteria johti Bertil Wetzelsberger, kuorona oli Cäcilienchor, ohjaaja oli Otto Wälterlin, ja puvustuksesta vastasi Ludwig Sievert. Tämän jälkeen kokemansa suosion johdosta Carl Orff kirjoitti musiikkikustantajalleen Schott Musicille:

»Voitteko ystävällisesti pyyhkiä ylitse kaiken mitä olen aiemmin kirjoittanut ja jonka te olette onnettomuudeksenne julkaisseet? Carmina Buranan myötä aloitan kootut teokseni!»

Useita eri tuotantoja nähtiin myös muualla Saksassa huolimatta natsihallinnon huolestuneisuudesta esitysten eroottisesta latauksesta, jota oli eräissä runoissa, kuin myös venäläisvaikutteista. Carmina Buranan kansansuosio kasvoi rajusti, ja siitä tuli nopeasti natsihallinnon aikaisen Saksan suosituin musiikkiesitys. Carmina Burana oli erittäin ristiriitainen, kun otetaan huomioon sen sävellysaika ja historiallinen tilanne. Natsihallinto piti sävellystä arjalaisen rodun ylistyksenä. Kuitenkin sodan jälkeen teoksen menestys yhä vain jatkoi kasvamistaan, jopa niin hyvin, että se tuli 1960-luvulla kansainväliseen klassisen musiikin repertuaariin. Vuonna 1966 Carmina Burana esitettiin ensimmäisen kerran Israelissa.

Orff oli vasta 42-vuotias menestyksen kohdatessa häntä, mutta pyyntö, jonka hän esitti kustantajalleen, on saanut maailmanmaineen ja sitä on siteerattu lukemattomissa yhteyksissä. Yksikään toinen hänen sävellyksensä ei ole saanut osakseen Carmina Buranan kaltaista suosiota. Tämän osoittaa ”O Fortunan” suosio erilaisissa populaarikulttuurin yhteyksissä kuin myös teoksen menestys klassiselle musiikille ominaisissa piireissä ja siitä tehdyt lukemattomat levytykset.

Carmina Burana populaarikulttuurissa

Carmina Buranan musiikkia ja eritoten sen kuoro-osuutta ”O Fortuna” on käytetty elokuvissa ja mainoksissa. Myös useat populaarimusiikin yhtyeet ovat sovittaneet sitä äänitteilleen.

John Boormanin ohjaama vuoden 1981 elokuva Excalibur – sankarin miekka oli ensimmäinen, jossa ”O Fortuna” -osiota käytettiin jo ennen kuin siitä muotoutui musiikillinen klisee. Tämän jälkeen musiikkia on käytetty useissa elokuvissa, muun muassa The Doors, Glory, Punaisen lokakuun metsästys ja Syntyneet tappajiksi. Kappaletta on käytetty introna amerikkalaisen death metal -yhtyeen Vital Remainsin levyllä Dechristianizesekä tanskalaisen heavy metal -yhtye Pretty Maidsin albumilla Red, hot & heavy (1984). Therion on tehnyt cover-version O Fortunasta Deggial-albumilleen.

Levytyksiä

• Eugen Jochum ja Bayrischer Rundfunk sekä Gundula Janowitz, Gerhard Stolze ja Dietrich Fischer-Dieskau. Äänitetty 1968 (Deutsche Grammophon).
• James Levine ja Chicago Symphony Orchestra sekä Chorus ja June Anderson, Phillip Creesh ja Bernd Weikl. Äänitetty 1984 (Deutsche Grammophon).
• Zubin Mehta ja Lontoon filharmoninen orkesteri sekä The London Philharmonic Choir, solisteina: Sumi Jo (sopraano); Jochen Kowalski (kontratenori); Boje Skovhus (baritoni). Tässä levytyksessä laulaa Olim lacus colueram osan kontratenori, osa on yleensä annettu naisaltolle tai miestenorille, kyseessä on siis runo 12.

Kirjallisuus

• Lehtonen, Tuomas: Fortuna, money, and the sublunar world : twelfth-century ethical poetics and the satirical poetry of the Carmina Burana. Finnish Historical Society, 1995. ISBN 0-12-345678-9.
• Lehtonen, Tuomas M. S.: Hopeamarkkojen evankeliumi : kirjoituksia sydänkeskiajan kulttuurihistoriasta. WSOY, 2000. ISBN 951-0-25075-9.

• Steinberg, Michael: Carl Orff: Carmina Burana. Oxford University Press, 2005, nro 40, s. 230–242.
• Babcock, Jonathan: Carl Orff: Carmina Burana. Choral Journal, 2006, nro 11, s. 26–40.