Hercule Poirot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hercule Poirot
Peter Ustinov Hercule Poirot’na elokuvassa Hänet täytyy tappaa (1988).
Peter Ustinov Hercule Poirot’na elokuvassa Hänet täytyy tappaa (1988).
Luoja(t) Agatha Christie
Ensi-
esiintyminen		 Stylesin tapaus (1920)
Viimeinen
esiintyminen		 Esirippu. Poirotin viimeinen juttu (1976)
Henkilötiedot
Ammatti yksityisetsivä
Ikä n. 60–85 vuotta
Kotipaikka Belgia
Asuinpaikka Lontoo
Suhteet
Tutut kapteeni Arthur Hastings, komisario James Japp, neiti Felicity Lemon, Ariadne Oliver, George

Hercule Poirot [ɛʁˈkyl pwaˈʁo] on fiktiivinen belgialainen yksityisetsivä, joka selvittää murhia englantilaiskirjailija Agatha Christien teoksissa. Poirot esiintyy yhteensä 33:ssa Christien romaanissa ja 54 novellissa sekä muutamassa Christien kuoleman jälkeen kirjoitetussa romaanissa. Hahmon ensiesiintyminen oli romaanissa Stylesin tapaus (1920), jonka Christie oli kirjoittanut vuonna 1916. Poirot-tarinoita on myös sovitettu elokuviin ja televisioon.

Kirjallinen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen ensimmäistä Poirot-romaaniaan Agatha Christie (1890–1976) oli lukenut Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinoita ja kahta muutakin rikoskirjailijaa. Hän alkoi haluta itsekin rikoskirjailijaksi, ja hänen siskonsa Madge haastoi hänet kirjoittamaan tarinan, jossa lukija ei arvaisi murhaajaa. Christie oli ollut töissä apteekissa, joten hän osasi hyödyntää myrkkyjä tarinoissaan. Salapoliisikseen hän valitsi belgialaisen poliisin, joka oli tullut Englantiin pakolaisena, sillä Torquayn seudulla, missä Christie asui, oli tuohon aikaan paljon belgialaisia pakolaisia.[1]

Agatha Christie kirjoitti ensimmäisen Poirot-romaaninsa Stylesin tapaus vuonna 1916. Kuusi lontoolaista kustantajaa ensin torjui sen, kunnes John Lane julkaisi sen vuonna 1920. Christie oli ehdottanut kustantajalle romaanin julkaisua salanimellä, mutta se julkaistiin kuitenkin Christien oikealla nimellä. Romaani oli Christien ensimmäinen julkaistu teos.[2] Stylesin tapaus sai lehdistöltä hyvät arvostelut. Agatha Christieltä julkaistiin seuraavien 55 vuoden aikana kaikkiaan 33 Poirot-romaania ja 56 novellia.[3]

Vaikka Christie käytti Poirot’ta ylivoimaisesti eniten kaikista henkilöhahmoistaan, hän oli etenkin uransa loppupuolella tyytymätön tähän. Yksi ongelma oli ikä – Poirot oli ollut eläkeiässä jo Christien luodessa hahmon vuonna 1921, joten Christien oli pakko venyttää realismin rajoja voidakseen kirjoittaa hänestä vielä 1970-luvullakin. Poirot alkoi myös tuntua luojastaan liian karrikoidulta ja ärsyttävältä hahmolta. Christie myös satirisoi omaa tyytymättömyyttään Poirot’hon teostensa kautta: myöhäiskauden kirjoissa esiintyy Christien parodinen omakuva, naispuolinen salapoliisikirjailija Ariadne Oliver, joka harmittelee sitä, että on ottanut kirjojensa sankariksi suomalaisen salapoliisin, vaikkei tiedä Suomesta ja suomalaisista mitään.

Christie valitteli jo vuonna 1938 Daily Mailissä kyllästyneensä Poirot’hon. Hän päätti kuitenkin jatkaa tarinoiden kirjoittamista kustantajansa vaatimuksista ja niiden suursuosion vuoksi. Christie kirjoitti toisen maailmansodan aikana tarinan Esirippu. Poirotin viimeinen juttu, jossa Poirot saa surmansa, mutta romaani päätettiin julkaista vasta Christien kuoleman jälkeen. Se julkaistiin lopulta vuonna 1975 Christien vielä eläessä, sillä kustantaja ja Christie pelkäsivät muiden kirjailijoiden saattavan pitää Poirot’n hengissä, ellei Christie itse päästä häntä päiviltä. Poirot’n kuoleman jälkeen suuret lehdet kuten Daily Telegraph ja New York Times julkaisivat hänestä kuolinilmoituksen.[4]

Agatha Christien perikunta on vuodesta 2014 alkaen julkaissut uusia Hercule Poirot -tarinoita. Brittiläisen Sophie Hannahin kirjoittama Nimikirjainmurhat julkaistiin 2014 ja Suljettu arkku Hercule Poirot’n ensimmäisen tarinan kirjoittamisen 100-vuotisjuhlavuonna 2016.[5]

Poirot’n hahmo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Christien mukaan Hercule Poirot’n hahmolla ei ollut esikuvia, sillä salapoliisikirjallisuutta ei ollut vielä silloin julkaistu kovin paljon. Hän sanoi valinneensa Hercule-nimen saadakseen salapoliisinsa vaikuttamaan järkevältä ja tärkeältä, ja Poirot-nimen vain koska se vaikutti sopivalta. Christie-tutkijat ovat etsiessään Poirot’lle esikuvia huomauttaneet, että muutama hiukan samanniminen salapoliisihahmo oli jo esiintynyt englanninkielisessä salapoliisikirjallisuudessa ennen Poirot’ta, kuten G. K. Chestertonin Hercule Flameau, Marie Bellow Lowndesin Hercule Popeau, ja Frank Howell Evansin Jules Poiret. Viiksiltään ja työtavoiltaan Poirot’n sanotaan muistuttavan paljon Lontooseen 1860-luvulla asettunutta itävaltalais-unkarilaista salapoliisia Ignatius Pollakya.[6]

Poirot on 162,5 senttimetriä pitkä. Hänen päänsä on munanmuotoinen ja hiukan kallellaan vasemmalle. Poirot’n silmät säteilevät vihreinä kun hän innostuu. Poirot käyttää kävelykeppiä, jossa on kultainen koristenauha. Hänen vahatut viiksensä ovat koko Lontoon hienoimmat.[7] Hän pukeutuu aina äärimmäisen hienostuneesti, siististi ja tilanteen mukaisesti.[8]

Poirot käyttää englanninkielisen puheensa lomassa usein ranskankielisiä fraaseja. Toisinaan hän myös puhuu englantia varsin omaperäisesti, vaikka hallitseekin todellisuudessa kielen täydellisesti. Tarinassa Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä Poirot paljastaa puhuvansa englantia toisinaan tarkoituksellisesti murtaen, jotta häntä väheksyttäisiin ulkomaalaisena.[9]

Salapoliisina Poirot ei nojaudu pelkkään konkreettiseen todistusaineistoon, kuten jalanjälkiin tai tupakantuhkaan, sillä ne eivät hänen mukaansa riitä rikosten selvittämiseen. Sen sijaan hän luottaa omaan päättelykykyynsä, ”pieniin harmaisiin aivosoluihinsa”. Hän käyttää psykologiaa pohtiessaan murhaajan henkilöllisyyttä, joskus jopa todistusaineiston vastaisesti. Usein hän havaitsee vihjeitä varomattomissa kasvonilmeissä tai sanoissa.[10] Joskus Poirot ratkaisee rikoksen asettamalla epäillylle ansan, johon tämä lankeaa. Tarinat huipentuvat usein dramaattiseen kohtaukseen, jossa Poirot on koonnut kaikki epäillyt samaan tilaan paljastaakseen murhaajan.[11]

Hercule Poirot- ja Sherlock Holmes -tarinoista löytyy paljon rakenteellisia yhtäläisyyksiä. Kummallakin on yksinkertaisempi apuri, jonka kautta tarinat kerrotaan ja jonka tehtävä on ihmetellä salapoliisin saavutuksia. Poirot’n apuri on kapteeni Arthur Hastings, joka tosin esiintyy vain Christien varhaiskauden teoksissa – vuoden 1937 jälkeen varsinaisesti enää Poirot’n uran päättävässä Esiripussa. Poirot ja Holmes edustavat muutenkin samankaltaista ”loogisen rikoksenratkonnan” tyyliä. Omaelämäkerrassaan Christie kertoo: ”Kirjoitin vielä Sherlock Holmes -tyyliin; eksentrinen etsivä, apulainen ja Scotland Yard -etsivä.”[12]

Poirot’n elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hercule Poirot'ta esittävä pienoisveistos Ellezellesissä Belgiassa.

Poirot'n syntymävuotta ei kerrota suoraan. Tarinassa Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä Poirot'n kerrotaan saavuttaneen eläkeiän ensimmäisen maailmansodan puhkeamisen aikoihin. Tämän perusteella hänen on arveltu syntyneen vuosien 1849–1854 välillä. Poirot’n ikääntyminen ei noudata kirjojen ilmestymistahtia, sillä hän on ensimmäisissä kirjoissa 1920-luvun alussa noin 60-vuotias ja viimeisissä kirjoissa 1970-luvun alussa noin 85-vuotias. [13]

Belgiasta kotoisin oleva Poirot ei paljasta kovinkaan paljoa varhaisesta elämästään. Hän kertoo perheensä olleen köyhä, ja että hänellä oli monta sisarusta. Heistä hän mainitsee luotettavasti nimeltä vain pikkusiskonsa Yvonnen, ja hänetkin vain erään tarinan varhaisversiossa. Tarinassa Neljä suurta hän kertoo kaksosveljestään Achillesta, mutta myöntää myöhemmin vain keksineensä hänet. Poirot kertoo lisäksi lähettelevänsä joululahjoja sisarustensa monille lapsille ja lapsenlapsille.[14]

Poirot kävi Belgiassa katolista koulua ja liittyi sen jälkeen poliisivoimiin, mitä aikaa hän muistelee tarinassa Esirippu. Poirotin viimeinen juttu. Ajan myötä hän yleni ja saavutti kansainvälistä mainetta rikosten selvittäjänä. Hän teki myös yhteistyötä Britannian poliisin kanssa ja tutustui sitä kautta komisario James Jappiin ja Lloyd’sin työntekijään Arthur Hastingsiin, jotka esiintyvät useassa Poirot-tarinassa.[15]

Poirot’n oli tarkoitus jäädä eläkkeelle vuonna 1914. Kun ensimmäinen maailmansota oli puhjennut ja Saksa miehittänyt Belgian, Poirot pakeni kaksi vuotta myöhemmin monen muun belgialaisen tavoin Englantiin. Siellä hän asui rouva Inglethorpin tiluksilla kuuden muun belgialaispakolaisen kanssa.[16]

Sodan päätyttyä Poirot ryhtyy salapoliisiksi ystävänsä kapteeni Hastings avustajanaan. Hän muuttaa Lontooseen, ja muutamassa vuodessa hänestä tulee kaupungin halutuin ja kallein salapoliisi. Hän saa mainetta erehtymättömänä mutta tahdikkaana juttujen ratkaisijana. Hänen asiakaskuntaansa kuuluu Lontoon varakasta väkeä ja jopa pääministereitä. Jotkin jutuistaan hän ottaa tehtäväkseen omasta aloitteestaan ja ilman palkkiota.[17] Poirot’n osoite Lontoossa on 56B Whitehaven Mansions, Charterhouse Square, Lontoo W1. Maailmansotien välissä Poirot matkustaa ympäri Eurooppaa ja Lähi-itää tutkien rikoksia ja murhia. Suurin osa hänen jutuistaan sijoittuu tuohon aikaan ja hän on maineensa huipulla.

Muut vakiohahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapteeni Arthur Hastings, OBE, on Hercule Poirot’n avustaja ja satunnaisesti myös kertoja Christien tarinoissa. Hän esiintyy monessa tarinassa enemmän tai vähemmän merkittävässä roolissa. Hasting on ensimmäisen maailmansodan veteraani. Poirot on tyytymätön Hastingsin järjenkäyttöön sekä heikkouteen punatukkaisia naisia kohtaan ja kehottaa tätä monesti ”käyttämään pieniä harmaita aivosoluja”. Kuitenkin Hastings on Poirot’n hyvä ystävä, ja toisinaan Poirot harmittelee, kun ei näe kumppaniaan. Hastings esiintyy vain kahdeksassa romaanissa mutta toimii kertojana suurimmassa osassa novelleja.

Ariadne Oliver on Hercule Poirot’n ystävä ja Christien humoristinen parodia itsestään. Rouva Oliver kirjoittaa salapoliisitarinoita, joiden päähenkilönä on suomalainen Sven Hjerson.[18] Oliver esiintyy seitsemässä romaanissa.

Poirot’n sihteeri, Neiti Felicity Lemon, esiintyy useimmiten ainoastaan pienissä sivurooleissa. Yleensä hänet vain mainitaan ohimennen. Poirot kuvailee häntä ”uskomattoman rumaksi mutta tehokkaaksi”. Suurempi rooli hänellä on romaanissa Neiti Lemon erehtyy.

Komisario James Japp on Scotland Yardin poliisivirkamies ja esiintyy monissa tarinoissa. Hän yleensä pyrkii selvittämään samaa juttua kuin Poirot.

George (Poirot’n kielenkäytössä Georges), jonka sukunimi on tuntematon, on perinteinen englantilainen miespalvelija. Hän astuu Poirot’n palvelukseen vuonna 1923 ja eroaa vasta hieman ennen Poirot’n kuolemaa.

Poirot-romaanit ja novellit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Agatha Christien romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Mysterious Affair at Styles (1921, suom. Stylesin tapaus, WSOY 1970)
  2. Murder on the Links (1923, suom. Golfkentän murha, Otava 1943)
  3. The Murder of Roger Ackroyd (1926, suom. Odottamaton ratkaisu, Satakunnan kirjateollisuus Oy 1927, Kello 9,10, Otava 1929, Roger Ackroydin murha, WSOY 1959)
  4. The Big Four (1927, suom. Neljä suurta, WSOY 1978)
  5. The Mystery of the Blue Train (1928, suom. Sininen juna, Otava 1940)
  6. Peril at End House (1932, suom. Vaarallinen talo, WSOY 1936)
  7. Lord Edgware Dies, (1933, suom. Lordin kuolema, WSOY 1953)
  8. Murder on the Orient Express (1934, suom. Idän pikajunan arvoitus, WSOY 1937)
  9. The A.B.C. Murders (1935, suom. Aikataulukon arvoitus, WSOY 1938)
  10. Death in the Clouds (1935, suom. Lentävä kuolema, WSOY 1937)
  11. Three-Act Tragedy (1935, suom. Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä, WSOY 1960)
  12. Cards on the Table (1936, suom. Kortit pöydällä, WSOY 1939)
  13. Murder in Mesopotamia (1936, suom. Murha Mesopotamiassa, WSOY 1957)
  14. Death on the Nile (1937, suom. Kuolema Niilillä, Otava 1940)
  15. Dumb Witness (1937, suom. Mykkä todistaja, WSOY 1953)
  16. Appointment with Death (1938, suom. Hänet täytyy tappaa, WSOY 1971)
  17. Hercule Poirot’s Christmas (1938, suom. Simeon Leen testamentti, WSOY 1953)
  18. One, Two, Buckle My Shoe (1940, suom. Mabellen kahdet kasvot, WSOY 1961)
  19. Sad Cypress (1940, suom. Teetä kolmelle, WSOY 1974)
  20. Evil under the Sun (1941, suom. Varjossa auringon alla, WSOY 1962)
  21. Five Little Pigs (1943, suom. Viisi pientä porsasta, Kolmiokerho 1948, Viisi pientä possua, WSOY 1971)
  22. The Hollow (1946, suom. Kohtalokas viikonloppu, WSOY 1959)
  23. Taken at the Flood (1948, suom. Vuoksi ja luode, WSOY 1973)
  24. Mrs. McGinty’s Dead (1952, suom. Rouva McGinty on kuollut, WSOY 1973)
  25. After the Funeral (1953, suom. Hautajaisten jälkeen, WSOY 1956)
  26. Hickory Dickory Dock (1955, suom. Neiti Lemon erehtyy, WSOY 1957)
  27. Dead Man’s Folly (1956, suom. Kuolleen miehen huvimaja, WSOY 1975)
  28. Cat among the Pigeons (1959, suom. Kissa kyyhkyslakassa, WSOY 1960)
  29. The Clocks (1963, suom. Kellot, WSOY 1964)
  30. The Third Girl (1966, suom. Kolmas tyttö, WSOY 1970)
  31. Hallowe'en Party (1969, suom. Kurpitsajuhla, WSOY 1970)
  32. Elephants Can Remember (1972, suom. Norsun muisti, WSOY 1973)
  33. Curtain: Poirot’s Last Case (1975, suom. Esirippu. Poirotin viimeinen juttu, WSOY 1976)

Agatha Christien novellikokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Poirot Investigates (1924, suom. Poirotin varhaiset jutut, WSOY 1982)
  2. Murder in the Mews (1937, suom. Särkyneen peilin arvoitus, WSOY 1977)
  3. The Labours of Hercules (1947, suom. Herkuleen urotyöt, WSOY 1971)
  4. Three Blind Mice and other stories (1948, vain USA:ssa, Poirot esiintyi osassa novelleista, suom. Hiirenloukku, WSOY 1977)
  5. The Adventure of the Christmas Pudding (1960, Poirot esiintyy yhtä lukuun ottamatta kaikissa novelleissa, suom. Seikkaileva jälkiruoka, WSOY 1984)
  6. Poirot’s Early Cases (1974, novellikokoelma, suom. Poirotin lyhyet jutut, WSOY 1976)

Sophie Hannahin romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nimikirjainmurhat (The Monogram Murders, 2014) Suom. Terhi Vartia. WSOY, 2014.
  2. Suljettu arkku (Closed Casket, 2016) Suom. Terhi Vartia. WSOY, 2016.
  3. Kolme neljästä (The Mystery of Three Quarters, 2018) Suom. Terhi Vartia. WSOY, 2018.
  4. Kuolema ostaa paikkalipun (The Killings at Kingfisher Hill, 2020) Suom. Terhi Vartia. WSOY, 2021.
  5. Hercule Poirotin jouluyö (Hercule Poirot's Silent Night, 2023) Suom. Terhi Vartia. WSOY, 2024.

Sovitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Suchet on esittänyt Poirot’ta 1980-luvun loppu­puolelta lähtien englantilaisessa televisio­elokuvien sarjassa.

Esiintyjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poirot’ta ovat esittäneet elokuvissa ja televisiossa muun muassa Albert Finney, Peter Ustinov, Ian Holm, Tony Randall ja Alfred Molina. Tunnetuimpia filmitaltiointeja Poirot’n tarinoista on ITV:n tuottama Hercule Poirot -televisiosarja (1989–2013), jossa Poirot’ta näyttelee David Suchet. Suchet on valittu Poirot'n parhaaksi näyttelijäksi.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alibi (1931). Näyttelijänä Austin Trevor
  • Black Coffee (1931). Näyttelijänä Austin Trevor
  • Lord Edgware Dies (1934). Näyttelijänä Austin Trevor
  • Se parhaiten nauraa... eli General Electric Theater eli G. E. Theater, Yhdysvallat.
  • ABC-murhat eli The Alphabet Murders (1965). Näyttelijänä Tony Randall. Britannia.
  • Black Coffee (1973) (TV). Näyttelijänä Horst Bollmann
  • Idän pikajunan arvoitus eli Murder on the Orient Express (1974). Näyttelijänä Albert Finney. Britannia.
  • The Strange Case of the End of Civilization as We Know It (1977). Näyttelijänä Dudley Jones
  • Death on the Nile: Making of Featurette (1978) (TV). Näyttelijänä Peter Ustinov
  • Vaaleanpunaisen pantterin kosto eli Revenge of the Pink Panther (1978). Näyttelijänä Andrew Sachs. Britannia.
  • Kuolema Niilillä eli Death on the Nile (1978). Näyttelijänä Peter Ustinov. Britannia.
  • The Making of Agatha Christie's 'Evil Under the Sun' (1982) (TV) Näyttelijänä Peter Ustinov
  • Rikos auringon alla (1982) Näyttelijänä Peter Ustinov eli "Evil Under the Sun" - Britannia (alkuperäinen nimi)
  • Thirteen at Dinner (1985) (TV) Näyttelijänä Peter Ustinov eli "Agatha Christie's Thirteen at Dinner" - Britannia (täydellinen nimi), Yhdysvallat (täydellinen nimi)
  • Murder by the Book (1986) (TV) Näyttelijänä Ian Holm
  • Dead Man's Folly (1986) (TV) Näyttelijänä Peter Ustinov eli "Agatha Christie's Dead Man's Folly" - Britannia (täydellinen nimi), Yhdysvallat (täydellinen nimi)
  • Agatha Christie: Kolmiomurha (1986) (TV) Näyttelijänä Peter Ustinov eli "Murder in Three Acts" - Yhdysvallat (alkuperäinen nimi)
  • Hänet täytyy tappaa (1988) Näyttelijänä Peter Ustinov eli "Appointment with Death" - Yhdysvallat (alkuperäinen nimi)
  • Zagadka Endkhauza (1989). Näyttelijänä Anatoli Ravikovich
  • Hercule Poirot, televisiosarja (1989–2013) Näyttelijänä David Suchet
  • Murder on the Orient Express (2001) (TV) Näyttelijänä Alfred Molina
  • Neudacha Puaro (2002) (TV) Näyttelijänä Konstantin Rajkin
  • Agatha Christie: A Life in Pictures (2004) (TV) Näyttelijänä Anthony O'Donnell
  • Doing Agatha (2008) Näyttelijänä Tom Petrone
  • Idän pikajunan arvoitus (2017), Näyttelijänä elokuvan ohjaaja Kenneth Branagh
  • Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus -minisarja (2018) Näyttelijänä John Malkovich
  • Kuolema Niilillä (2022), Näyttelijänä elokuvan ohjaaja Kenneth Branagh
  • Venetsian aaveet (A Haunting in Venice, 2023), Näyttelijänä elokuvan ohjaaja Kenneth Branagh

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haining, Peter: Agatha Christie's Poirot: A Celebration of the Great Detective. Boxtree, 1995.
  • Hart, Anne: Agatha Christie’s Poirot: The Life and Times of Hercule Poirot. Chivers, 1991. ISBN 0-86220-402-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Haining 1995, s. 33–34.
  2. ↑ Haining 1995, s. 32.
  3. ↑ Haining 1995, s. 34–35.
  4. ↑ Haining 1995, s. 37.
  5. ↑ Uusi Hercule Poirot -mysteeri on julkaistu 14.9.2016. WSOY. Viitattu 25.1.2018.
  6. ↑ Haining 1995, s. 34–37.
  7. ↑ Haining 1995, s. 56.
  8. ↑ Hart 1991, s. 128–132.
  9. ↑ Hart 1991, s. 133–134.
  10. ↑ Hart 1991, s. 294–297.
  11. ↑ Hart 1991, s. 305–307.
  12. ↑ "Introduction" to Agatha Christie's Hercule Poirot: The Complete Short Stories (Harper Collins, 1999) p. viii.
  13. ↑ Hart 1991, s. 3–4.
  14. ↑ Hart 1991, s. 5–8, 18.
  15. ↑ Hart 1991, s. 9–13.
  16. ↑ Hart 1991, s. 14–16.
  17. ↑ Hart 1991, s. 274–276.
  18. ↑ Christie, Agatha: Kurpitsajuhla, s. 8. Suomentanut Laine, Anna-Liisa. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö Helsinki, 1969. ISBN 978-952-459-428-8.
Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hercule_Poirot&oldid=22297902”