Homoilta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuoden 2010 teemaillan tunnus.

Homoilta on Ajankohtaisen kakkosen vuosina 1996 ja 2010 järjestämä teema- sekä keskusteluohjelma homoseksuaalien yhteiskunnallisista oikeuksista. Molemmat illat aiheuttivat vilkkaan julkisen keskustelun asiasta.[1] Jälkimmäisen keskusteluillan jälkeen kirkosta erosi noin 40 000 ihmistä edellisvuotta enemmän.[2][3]

2010 homoillan jälkeen rikottiin useita eroakirkosta.fi-palvelun ennätyksiä: homoillan jälkeen palvelussa rikottiin eniten vuodessa eronneiden ennätys, 56 000 henkilöä.[2][4] Lisäksi homoillan jälkeen rikottiin useita kertoja päiväkohtainen eroajamäärä, viimeisimpänä 18. lokakuuta, jolloin kirkosta erosi 6 773 ihmistä.[5][6] Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan vuonna 2010 erosi 83 097 henkilöä, kun edellisvuonna oli eronnut 43 650 henkilöä.[3]

Vuonna 2010 esitetty homoilta palkittiin vuoden journalistitekona.[7]

Homoliitto-ilta 1996[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

9. huhtikuuta 1996 illan koko nimenä oli homoliitto-ilta ja sen juonsivat Pasi Toivonen ja Anne Flinkkilä sekä heidän vierainaan olivat:

Homoilta 2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osallistujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

12. lokakuuta 2010 juontajina toimivat Salla Paajanen ja Jyrki Richt sekä heidän vierainaan olivat:

Katsojaluvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Homoiltaa seurasi ensimmäisellä jaksolla 415 000 katsojaa ja toisella jaksolla 309 000 katsojaa. Ohjelma keräsi myös katsojia Yle Areena -palvelussa, jossa ohjelman ensimmäistä osaa katsottiin yli 100 000 kertaa ja toista osaa yli 64 000 kertaa.[8]

Päivi Räsänen ja kirkostaeroamisaalto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2010 pidetyn homoillan jälkeen Päivi Räsänen sai huomattavasti enemmän kritiikkiä kuin muut osallistujat. Noin viikon kuluttua ohjelmasta häntä myös haastateltiin erikseen Ykkösen Aamu-TV:ssä. Räsänen on ottanut aikaisemminkin kantaa homoseksuaaleihin ja hän onkin ollut osallistujana molemmissa homoilloissa.[1]

Räsänen sanojensa mukaan puolusti ohjelmassa Raamatun mukaista avioliittomallia. Homoiltaa[9] seurasi eroaalto kirkosta.[10] Räsänen ei ollut ohjelmassa mukana kirkon virallisena edustajana.[11] Alle viikossa eroajien määrä oli jo 24 000[12], kun koko edellisvuonna eroja oli yhteensä 40 000.[13] Räsäsen esiinnyttyä tv:ssä 18. lokakuuta seurasi taas[14] uusi eroennätys, 6 773 nettieroa.[15] Jo samana aamuna oli laskettu Homoillan jälkeisten erojen aiheuttavan kirkolle 5,5 miljoonan euron verotulomenetykset vuosittain.[16] Eroakirkosta.fi-palvelun saamissa eropalautteissa kuitenkin vain noin kolmasosassa viitataan käytyyn keskusteluun homojen oikeuksista kirkossa. Valtaosa palautteista kertoo syiksi eroon kirkollisveron, uskon puutteen tai kirkon merkityksettömyyden eroajan omassa elämässä. Pieni vähemmistö kertoo eronneensa myös kirkon liberaalisuuden takia.[17]

Monet julkisuuden henkilöt, kuten kirjailija Jari Tervo[18] ja tähtitieteen professori Esko Valtaoja[19] arvostelivat rajusti Räsäsen näkemyksiä. Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoutui irti Räsäsen ja Tampereen piispan tv-ohjelmassa esittämistä homoseksuaaleja loukanneista mielipiteistä ja kiirehti kirkolle ohjeita homoseksuaalien rekisteröidyn parisuhteen rukoustilaisuudesta.[20]

Kirkosta eroamisten ohella Suomen Kristillisdemokraattien kerrottiin saaneen Homoillan jälkeen yli tuhat uutta jäsentä.[21][20] Kristillisdemokraatit tukivat myös julkisesti puheenjohtajaansa.[22][23]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Yle Elävä arkisto: Ajankohtaisen Kakkosen homoillat
  2. a b Yli 30 000 eronnut kirkosta homoillan jälkeen, erotahti hidastunut 20.10.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 22.10.2010.
  3. a b Suomen evankelisluterilainen kirkko: Kirkkoon liittyneet ja eronneet (excel).
  4. Yli 56 000 eronnut tänä vuonna - Homoillan jälkeen 30 000 eroamista Eroakirkosta.fi. Viitattu 22.10.2010.
  5. Nytkö riittää? Joukkopako kirkosta hiipuu aamulehti.fi. 20.10.2010. Aamulehti. Viitattu 22.10.2010.
  6. Jo 20000 jättänyt kirkon homoillan jälkeen Eroakirkosta.fi. Viitattu 22.10.2010.
  7. Luukka, Teemu: Homoilta palkittiin vuoden journalistitekona 16.3.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.3.2011.
  8. Homoillasta tuli nettihitti Yle uutiset. 18.10.2010. Viitattu 22.6.2011.
  9. A2 Teema: Homoilta (tallenne) Yle Areena. 12.10.2010. Viitattu 1.11.2010.
  10. Räsänen: Todellinen hajaannus kirkossa ehkä vasta edessä Yle uutiset. 18.10.2010. Viitattu 18.10.2010.
  11. Nelonen: Arkkipiispa sanoutuu irti homovastaisuudesta MTV3.fi uutiset. 17.10.2010. Viitattu 18.10.2010.
  12. Piispat: Kirkon selkeytettävä homolinjaansa Yle uutiset. 18.10.2010. Viitattu 1.11.2010.
  13. Kuukausittaiset eromäärät 2007-2010 eroakirkosta.fi. 19.10.2010. Eroakirkosta.fi. Viitattu 1.11.2010.
  14. Leipola, Lasse: Päivi Räsänen kävi TV:ssä – erot kirkosta kiihtyvät taas Vihreä lanka. 18.10.2010. Viitattu 1.11.2010.
  15. Erotilasto ("toissapäivänä 5738, eilen 6773") eroakirkosta.fi. 19.10.2010. Eroakirkosta.fi. Viitattu 19.10.2010.
  16. Räsänen ei taivu: "Homous on syntiä" Aamulehti. 18.10.2010. Viitattu 11.7.2013.
  17. Eroakirkosta.fi: ”Tässä kirkon joukkopaon todellinen syy” Uusi Suomi. 2.11.2010. Viitattu 2.11.2010.
  18. Jari Tervon jutusta tuli poikkeuksellinen ilmiö Uusi Suomi. 19.10.2010. Viitattu 19.10.2010.
  19. Esko Valtaoja: Homoilua, taas kerran Turun Sanomat. Viitattu 19.10.2010.
  20. a b Arkkipiispa: Päivi Räsäsen ääni ei ole kirkon ääni Nelonen.fi uutiset. 17.10.2010. Viitattu 1.11.2010.
  21. Nettisivujen kävijämäärä kasvoi 400 prosenttia - Kristillisten kasvu vaan jatkuu aamulehti.fi. 27.10.2010. Viitattu 2.11.2010.
  22. Kristillisdemokraatit tukevat Päivi Räsästä homoasiassa Kaleva. 19.10.2010. Kaleva.fi. Viitattu 2.11.2010.
  23. Pirjo Rautio: Kallis puolustaa Räsästä Pohjalainen. 19.10.2010. Viitattu 2.11.2010.