Jäljittelyrikos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jäljittelyrikos (engl. copycat crime) tarkoittaa rikosta, jonka esikuvana on ollut julkisuudessa aiemmin esiintynyt rikos.[1][2]

Jäljittelyrikoksen tunnusmerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäljittelyrikosta on määritelty kolmella perusteella:[3]

  1. Rikoksen esikuvana on aikaisempi, usein laajalti julkisuudessa (joukkotiedotusvälineissä) esitetty todellinen tai fiktiivinen rikos.
  2. Rikoksen tekijä tuntee kyseisen rikoksen.
  3. Rikoksen tekijän toiminta sisältää keskeisiä aineosia alkuperäisestä, joukkotiedotusvälineissä esitetystä rikoksesta. Tämä voi ilmetä kolmella tavalla:
    1. uhrin tai kohteen valinnassa
    2. rikoksen tekotavassa
    3. aiempi rikos on motivoinut tekijää jollain muulla tavalla (esimerkiksi samastuminen, julkisuushakuisuus).

Jäljittelyrikosilmiö Suomessa ja maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäljittelyrikosilmiö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmin samantyyppinen ilmiö oli havaittu jo 1950-luvulla itsemurhien osalta, ns. Bladan-itsemurhien kohdalla. Organofosfaatteja (kuten Parationia) sisältäviä tuhoeläinten torjunta-aineiden käyttö alkoi Suomessa 1940-luvun lopulla. Alkuvuosina ne aiheuttivat vain yksittäisiä kuolemantapauksia. Mutta tilanne muuttui vuonna 1954 kun suomalaisessa lehdistössä kerrottiin näkyvin otsikoin, että Saksassa on parationipitoisia torjunta-aineita käytetty itsemurhamyrkkyinä, ja organofosfaatti-itsemurhat alkoivat Suomessa lisääntyä. Itsemurhia uutisoitiin seikkaperäisesti ja laajasti myös suomalaisessa lehdistössä. Itsemurhia alettiin kutsua Bladan-itsemurhiksi erään lähinnä parationia sisältävän valmisteen mukaan.lähde?

Onkin myöhemmin todettu että näiden erittäin myrkyllisten valmisteiden rajoittamaton myynti yhdessä tiedotusvälineiden antaman hyvinkin yksityiskohtaisen ja tunteisiinvetoavan informaation kanssa yhdessä muiden psykologisten seikkojen ohella nostivat torjunta-aineilla tehtyjen itsemurhien luvut Suomessa huippuunsa 1958, jolloin niitä oli kaikkiaan 121, puolet myrkytysitsemurhien kokonaismäärästä.lähde?

Parationi olikin 1950-luvulla merkittävin yksittäinen itsemurhatarkoituksessa käytetty aine Suomessa.[4] Muutoksen suuruutta kuvaa se, että vuonna 1952 sillä tehtiin yksi itsemurha, mutta 1954 niitä tilastoitiin jo 17. Vuosina 1955, 1956, 1957 ja 1958 vastaavat luvut olivat 37, 88, 94 ja 120 (Alha ja Isotalo 1964). [5][6][7][8] Kun myrkytysitsemurhien osuus lisääntyi vuosien 1952 ja 1958 välisenä aikana 14 %:sta 26 %:iin, kasvoi parationin osuus myrkytysitsemurhista 1 %:sta 49 %:iin ja osuus kaikista itsemurhista 0.1 %:sta 13 %:iin. Samalla aikavälillä sekä miesten että naisten itsemurhien kokonaismäärät lisääntyivät merkitsevästi.lähde?

Saatavuuden rajoitusten jälkeen parationi-itsemurhien määrä alkoi vähetä 1960-luvulla. Vuoteen 1972 mennessä niiden osuus kaikista itsemurhista väheni 13 %:sta 1.6 %:iin ja osuus myrkytysitsemurhista 49 %:sta 9 %:iin.lähde?

Suomessa on keskusteltu ajoittain jäljittelyrikosilmiöstä. Keskustelu oli vilkkainta "Euran Daltoneista", Eurassa asuvien rikoksiin syyllistyneiden veljesten toiminnasta tehdyn elokuvan Pahat pojat jälkimainingeissa. Aihetta myös tutkittiin[2] poliisiammattikorkeakoulussa. (Ilmiötä nimitettiin tuolloin "kopiorikollisuudeksi".) Tutkimuksen tuloksien perusteella havaittiin, että Pahat pojat -elokuvaa seurasi pieni ja ohimenevä lisäys liikemurtojen määrässä. Elokuvan jälkeen tehdyissä liikemurroissa havaittiin myös käytetyn hieman enemmän elokuvassa esitettyjä tekotapoja. Tilastoanalyysin mukaan elokuva ei kuitenkaan näyttänyt esimerkiksi houkutelleen paljonkaan uusia rikoksentekijöitä.lähde?

Myös viimeaikaisessa rikosepäilyssä, jossa useita hoitoalan naisia epäillään ns. insuliinimurhista, on poliisin tutkinnassa ollut esillä Holby Cityn sairaala -sarjassa ollut jakso, jossa sairaanhoitaja myrkyttää uhrinsa insuliinilla.lähde?

Jokelan useita uhreja vaatineen ampumavälikohtauksen kohdalla keskustelu jäljittelyrikoksista on noussut voimakkaammin julkisuuteen.[9] Muun muassa filosofi Timo Airaksinen arvioi jäljittelyrikosilmiötä ja nykyajan julkisuushakuisuutta, ja hän toteaa, että ihminen on sosiaalinen eläin ja pyrkii matkimaan toisia. Hän sanoo, että pahimmillan tämä ilmiö yhdistyneenä julkisuushakuisuuteen voi johtaa tietyntyyppiseen väkivallan ja hulluuden kulttuuriin, joka vetää vastustamattomasti puoleensa tietynlaisia ihmisiä.[9] Sama ilmiö havaitaan myös Vantaan kouluampumisten jälkeen [10].

Huomionhakuisuudesta ovat puhuneet myös muun muassa sosiaalipsykologian professori Karmela Liebkind ja mediapsykologi Anu Mustonen.[11] Että esimerkiksi väkivalta näyttää olevan tietyntyyppisten ihmisten harrastus ja että esimerkiksi eri verilöylyistä kertovat videot ja muut internet-sisällöt kiehtovat tietyntyyppisiä ihmisiä, on saanut tukea myös tutkimuksista. Samaa teemaa ovat tuoneet esiin myös muun muassa mediakasvatuksen edustajat, kuten Miika Lehtonen Lapin yliopistosta[12].

Myös kriminaalipsykiatri Hannu Lauerma on julkisuudessa tuonut esille näkemystä, että hyvin poikkeavien ihmisten joukossa on melko selvää näyttöä siitä, että erilaiset elokuvat tai joukkotiedotusvälineissä näyttävästi esiintyvät rikokset tai tekotavat näyttäisivät toimivan kimmokkena vastaaviin rikoksiin tai ainakin samanlaiseen toteuttamiseen. Lauerma on todennut muun muassa, että esimerkiksi 2012 alkuvuodesta tapahtuneissa lapsi- ja perhesurmissa niiden käsittely mediassa on voinut lisätä niiden määrää, vaikka usean lapsen surmaaminen muutaman kuukauden ajalla voi toisaalta olla sattumaakin.lähde?

»Minusta tämä ajallinen ryvästyminen viittaa siihen, että tässä saattaa olla taustalla mediaefekti, toteaa Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Lauerma haastattelussaan.[13]»

Aiheeseen liittyvää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Surette, R., Self-Reported Copycat Crime Among a Population of Serious and Violent Juvenile Offenders. Crime & Delinquency, 2002. 48 (1): s. 46–69.
  2. ↑ a b Alvesalo, A. and P. Santtila, Pahat pojat -elokuva ja rikollisuus - "Saanu ehkä vähän ideaa, mut omaa päätä sitä kummiski käyttää". Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksia 17/2004. Edita: Helsinki. 2004.
  3. ↑ Surette, R., Media, Crime, and Criminal Justice: Images and Realities. 2nd ed. 1998, New York: Wadsworth Publishing.
  4. ↑ Alha 1959.
  5. ↑ Öhberg, A., ym., Itsemurhatavat Suomessa: Onko menetelmien saatavuudella ja rajoituksilla vaikutusta itsemurhakuolleisuuteen? Duodecim, 1993. 109(16): p. 1400-.
  6. ↑ Alha A: Förgiftningar med moderna insektmedel (organiska fosfater, paration, "Bladan"). Medicinsk årbok 60: 232–240.
  7. ↑ Alha A, Isotalo A: On acute fatal poisonings in Finland in 1958 and their detection. Ann Med Exp Fenn 42 (Suppl 1), 1964
  8. ↑ Koulu, M., ym., Johdanto neurofarmakologiaan, neurotransmissio, Teoksessa Farmakologia ja toksikologia. 2001, Medicina (Gummerus): Kuopio. p. 149–190.[1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. ↑ a b Bastman, E. (2007, 09.11.). Netti ruokkii kopioimaan rikoksia. from http://www.mtv3.fi/default/tulosta.shtml/uutiset?/arkistot/mediait/2007/11/580056
  10. ↑ [2] Erämaa, I., Asiantuntija kertoo: Tästä syystä kouluampumisen jälkeen satelee uusia uhkauksia - Poliisin mukaan kouluihin on tullut lukuisia uhkauksia ympäri Suomea, Iltalehti. 5.4.2024
  11. ↑ Pelottavan huhun levittäjät huomiohakuisia. (Arkistoitu – Internet Archive) Aamulehti 2007 (viitattu 09.11.2007).
  12. ↑ Nuutinen, T., Internet on nykyajan maitolaituri: Verkossa itsensä ilmaiseminen on monelle helpompaa, Pohjolan Sanomat. 9.11.2007, s. 3.
  13. ↑ http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/kaksi-lasta-ja-nainen-kuolivat-kerrostalopalossa/986081 (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jäljittelyrikos&oldid=22305208”