Mikael Jungner

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mikael Jungner
Jungner vuonna 2012
Jungner vuonna 2012
Henkilötiedot
Syntynyt20. huhtikuuta 1965 (ikä 59)
Helsinki
Poliitikko
Puolue Liike Nyt
Entiset puolueet Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Asema Puoluesihteeri (2010–2012)
Kansanedustaja (2011–2015)
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Kotipaikka Espoo

Juhani Mikael Jungner (s. 20. huhtikuuta 1965 Helsinki) on suomalainen entinen SDP:n poliitikko ja nykyinen viestintäjohtaja. Hän oli kansanedustaja vuosina 2011–2015.[1] Jungner erosi SDP:sta joulukuussa 2017.[2] Jungner on mukana 2018 perustetussa Liike Nyt -puolueessa.[3]

Vuosina 2010–2012 Jungner toimi SDP:n puoluesihteerinä ja vuosina 2005–2010 Yleisradion toimitusjohtajana.[4]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jungner syntyi Helsingissä, mutta asui nuoruusvuotensa Vaasassa. Hän on koulutukseltaan oikeustieteen lisensiaatti.

Ennen siirtymistään elinkeinoelämän johtotehtäviin Jungner toimi hallintoministeri Jouni Backmanin (1997–1999),[5] oikeusministeri Johannes Koskisen (1999–2000)[6] ja pääministeri Paavo Lipposen (2000–2002)[7] poliittisena erityisavustajana.

Yleisradion palvelukseen Jungner siirtyi Microsoftista, jossa hän vastasi tietoyhteiskuntasuhteista Suomessa ja Baltian maissa vuosina 2002–2004.

Jungner on juontanut viikoittaista Sometunti-ohjelmaa Radio Rapu -kanavalla.[8]

Yleisradion johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylen johtajaksi kaavailtiin aluksi Jouni Backmania, mutta hän ei kansanedustajana kelvannut keskustalle ja kokoomukselle. Jungner sen sijaan täytti poliittisten päättäjien vaatimukset.[9] Hän aloitti Yleisradion toimitusjohtajana 1. toukokuuta 2005.[10]

Jungnerin aloittaessa Ylen toimitusjohtajana yhtiö teki 50 miljoonaa euroa tappiota. Vuonna 2008 Ylen tulos oli 700 000 euroa plussalla.[11] Tämä saavutettiin muun muassa vähentämällä noin tuhat henkilötyövuotta (-21 %). Vakinainen henkilöstö väheni yhdeksän prosenttia (3 600:sta 3 300:een) ja määräaikaisessa työsuhteessa oleva henkilöstö 31 prosenttia (782:sta 536:een) Jungnerin toimitusjohtaja-aikana.[12][13]

Vuoden 2007 alussa Yle luopui uutistoiminnassaan STT:n palveluista.[14] Jungnerin aikana Yle lähti viemään sisältöjään myös Internetiin. Yle Elävä arkisto avattiin syyskuussa 2006. Yle Areena avattiin kesällä 2007, ja se toi nettiin tv- ja radio-ohjelmia myöhemmin toistettaviksi. Näitä arvosteltiin siitä, että ne hyödynsivät aluksi vain Windows Media Player -tiedostomuotoa, joka on katseltavissa vain Microsoftin käyttöjärjestelmillä.[15]

Jungner kertoi myös yksityisesti Facebookissa ”erään Sanomapomon” uhanneen tuhota hänen ja Yleisradion uutistoiminnan vastaavan päätoimittaja Atte Jääskeläisen persoonan välineillään.[16] Sanoma Newsin Helsingin Sanomat nosti myöhemmin kohun siitä, ettei Jungner ollut maksanut tekijänoikeusmaksua YouTubessa julkaisemastaan vaimolleen omistetusta ”rakkausvideosta”, johon oli liitetty taustalle Frankie Goes to Hollywood -yhtyeen kappale ”The Power of Love”.[17]

Syyskuussa 2009 keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli vaati Jungnerin eroa, mikäli Yle TV2:n Silminnäkijä-dokumentissa esitetyt väitteet pääministeri Matti Vanhasesta eivät pidä paikkaansa.[18] Vanhanen keskittyi ohjelman väitteisiin niin sanotusta lautakasasta, joka osoittautui perättömäksi.lähde?

Jungner ilmoitti olevansa käytettävissä Ylen toimitusjohtajaksi myös toisen kauden, mutta helmikuussa 2010 Ylen hallintoneuvosto valitsi uudeksi johtajaksi Nokia Siemens Networksin yhteiskuntasuhteiden johtaja Lauri Kivisen.[19] Jungnerin palkka Ylen toimitusjohtajana vuonna 2009 oli 223 243,80 euroa.[20]

Ylen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradiosta lähdön jälkeen Jungner nimitettiin toukokuussa 2010 Sofanatics-palvelua pyörittävän Holygoal-startup-yrityksen hallitukseen.[21] Helsinki-kirjat kertoi julkaisevansa Jungnerin muistelmateoksen Outolintu syyskuussa 2010.[22]

Jungner toimi Elinkeinoelämän keskusliittoon kuuluvan Palvelualojen toimialaliiton hallituksen puheenjohtajana vuosina 2009–2010 (maaliskuu). Hänen seuraajakseen Palvelualojen toimialaliiton hallituksen puheenjohtajaksi valittiin maaliskuun lopussa 2010 Finnair Oyj:n henkilöstöjohtaja Anssi Komulainen.lähde?

Politiikassa käynnin jälkeen Jungner aloitti viestintätoimisto Kreabin Suomen-yhtiön toimitusjohtajana huhtikuussa 2015.[23]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 2010 Jungner asettui ehdolle SDP:n puoluesihteerivaaliin puoluesihteeri Ari Korhosen ilmoittaessa siirtyvänsä Turun apulaiskaupunginjohtajaksi.[24] Samalla Jungner kertoi olevansa kiinnostunut myös kansanedustajaehdokkuudesta. Jungner valittiinkin SDP:n puoluesihteeriksi puoluekokouksessa Joensuussa 28. toukokuuta 2010. Hän sai suljetussa lippuäänestyksessä 75 % äänistä.[25] Jungnerin vastaehdokkaina olivat SAK:n EU-asiantuntija Reijo Paananen, joka sai 113 ääntä, ja Toukolan sosialidemokraattisen yhdistyksen puheenjohtaja Lari Kangas, joka sai 11 ääntä.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Jungner valittiin kansanedustajaksi 8 380 äänellä.[26] Tammikuussa 2012 hän ilmoitti jättävänsä puoluesihteerin tehtävän toukokuussa. Syyksi hän ilmoitti SDP:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen huonon menestymisen presidentinvaaleissa.[27] Paananen valittiin hänen seuraajakseen.

Jungner oli ehdolla europarlamenttivaaleissa 2014, muttei tullut valituksi.[28]

Jungner oli aikeissa olla ehdolla vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, mutta tultuaan valituksi viestintätoimisto Kreabin Suomen-yhtiön toimitusjohtajaksi hän peruutti ehdokkuutensa ja aloitti uudessa tehtävässään huhtikuussa 2015.[23]

15. joulukuuta 2017 Jungner ilmoitti Facebook-päivityksessään eronneensa SDP:sta. Jungnerin mukaan asian oli viimeistään ratkaissut samana päivänä järjestetty äänestys ruokakauppojen alkoholijuomien prosenttirajan korotuksesta, jossa kaikki SDP:n kansanedustajat Ville Skinnaria lukuun ottamatta äänestivät prosenttirajan nostoa vastaan. Muiksi syiksi Jungner luetteli eriävät mielipiteet kauppojen aukioloissa, työperäisessä maahanmuutossa, paperittomien oikeuksissa, tieliikennekaaressa ja kasvuyrittäjyydessä. Jungnerin mukaan SDP ”ei ollut enää se puolue, josta aikoinaan innostuin”, ja ”hienot yhteiset menneet vuodet eivät ole yksin syy jatkaa yhdessä silloin, kun mikään muu ei enää toimi”.[2]

Jungner on mukana Liike Nyt -puolueessa, joka perustettiin huhtikuussa 2018.[3] Hän ei kuitenkaan asettunut ehdolle eduskuntavaaleissa 2019.[29] Vuoden 2021 kuntavaaleissa hänet valittiin Liike Nytin ehdokkaana Helsingin kaupunginvaltuustoon.[30]

Yhteiskunnallinen keskustelija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikael Jungner on aktiivinen keskustelija Facebook-sivullaan. Päivityksessään joulukuussa 2016 hän totesi suomen kielen olevan taakka suomalaisille. Suomen kieli kehittyy hitaasti ja kielessä on Jungnerin mukaan merkittävästi vähemmän sanoja kuin vaikkapa englannissa. Siksi suomalaisten on hänen mukaansa vaikea hahmottaa uusien ilmiöitä kuvaavien sanojen merkityksiä, esimerkiksi digitalisaatio, globalisaatio ja brexit. Tästä syystä suomalaisten ajattelu jää Jungnerin mukaan kapeammaksi kuin brittien. Lisäksi suomea on vaikeaa kääntää koneellisesti esim. sanapäätteiden vuoksi.[31]tarvitaan parempi lähde

Päivitys sai suuren huomion mediassa. Talouselämä kehitti uutisessaan "jungnerilaisen uuskielen" jossa sanottaisiin ”minä mennä koulu” ja ”minun eikäytetty matkalippu”.[32] Talouselämän uutinen levisi muihin uutisiin, esim. Uuteen Suomeen.[33] Sekä suuri yleisö että kielitieteilijät tyrmäsivät ehdotuksen käsittämättömänä.[34]

Jungner herätti paheksuntaalähde? helmikuussa 2017, kun hän Facebook-julkaisussaan luonnehti leipäjonoja yläluokkaisessa hengessäselvennä ja sävyyn, jota pidettiin heikkoon asemaan joutuneiden ihmisten pilkkanakenen mukaan?, todeten [lyh. tiivistelmä]: ”On arvokasta että leipäjonoja on. Maailma ilman leipäjonoja on ankeampi. On tärkeää, että leipäjonot antavat valinnanvaraa niille, joille systeemi ei sitä tarjoa. Mutkaton tapa tehdä hyvää on pysähtyä leipäjonoon ja kätellä siellä jonottavia. Leipäjonot ovat toimiva sosiaalinen innovaatio ja merkki yhteisöllisestä empatiasta.” [35]

Kirjoitus tulkittiin yleisestilähde? osoitukseksi hyväosaisen räikeästä piittaamattomuudesta sekä kyvyttömyydestä faktapohjaiseen yhteiskunnalliseen analyysiin ja myötätuntoon.[36]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jungnerin isoisä oli kansanedustaja Olavi Lahtela ja isoisän isä kansanedustaja Matti Lahtela, jotka olivat aikoinaan maalaisliiton kansanedustajia. Kirjailija Markku Lahtela ja käsikirjoittaja Atro Lahtela ovat Jungnerin enoja, teiniliiton puheenjohtaja (1969–1970) Rauna-Riitta Lahtela on hänen äitinsä sisko ja hänen kummitätinsä.[37] Jungnerin isä on suomenruotsalainen, mutta perhe käytti kotikielenään suomea, koska isä halusi oppia suomen paremmin ja koska kaksikielisyyttä pidettiin tuohon aikaan vahingollisena lapselle.[38]

Jungner oli naimisissa Maria Jungnerin kanssa vuosina 2007–2013.[39]

2014–2015 Jungner asui yhdessä 26 vuotta nuoremman Emilia Poikkeuksen kanssa. [40][41]

Jungner on puhunut avoimesti eturauhassyövästään[42] ja on aiemmin ollut Mensan jäsen.[43]

Opiskeluaikanaan Jungner osallistui Moskovan kaupungin Helsingin kaupungille lahjoittaman Maailman rauha -patsaan tervaamiseen Hakaniemessä.[44]

Jungner välttelee solmion käyttöä.[45] Jungner osallistui Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmaan syksyllä 2019[46] mutta joutui keskeyttämään kilpailun murrettuaan jalkansa heti ensimmäisessä lähetyksessä.[47]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikael Jungner Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b Incoronato, Katja: Alkoholilaki viimeinen niitti Mikael Jungnerille: ”Erosin juuri SDP:stä” 15.12.2017. Uusi Suomi. Viitattu 15.12.2017.
  3. a b Henkilöt | Liike Liike Nyt. Viitattu 12.5.2018.
  4. Mikael Jungner appointed YLE Director General yle.fi. 17.11.2004. Yleisradio Oy. Viitattu 18.9.2009. (englanniksi)
  5. Ministerin tiedot: Backman, Jouni Ensio Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2014.
  6. Ministerin tiedot: Koskinen, Hannu Erkki Johannes Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2014.
  7. Ministerin tiedot: Lipponen, Paavo Tapio Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2014.
  8. Jungner vahvistamaan Ravun tiimiä mediamonitori.fi. 12.1.2015. Viitattu 16.1.2015.
  9. Hämäläinen, Unto: Demarien uusi ihmepoika. Helsingin Sanomat, 9.5.2010.
  10. Lindfors, Jukka: Musta hevonen Mikael Jungner (16.11.2004) Elävä arkisto. 8.9.2006. Yle. Viitattu 28.5.2014.
  11. Metsämäki, Mikko: Kommentti: Jungner – liian hyvä Ylelle? Markkinointi & Media. 2.10.2009. Viitattu 22.2.2010.
  12. Henkilöstökertomus 2004 Yle. Viitattu 28.5.2014.
  13. Henkilöstökertomus 2009 Yle. Viitattu 28.5.2014.
  14. YLE luopui STT palveluista Kotimaa. 3.1.2007. Arkistoitu . Viitattu 22.2.2010.
  15. Karkimo, Ari: Yle vei ohjelmansa nettiin Tietokone.fi. 15.6.2007. Tietokone. Viitattu 18.9.2009.
  16. Kymäläinen, Leena: Jungner: ”Sanomapomo” uhkasi tuhota persoonani Kauppalehti.fi. 20.5.2009. Viitattu 18.9.2009.
  17. Lehtinen, Aki Petteri: Jungner ei ole maksanut rakkausvideonsa musiikin tekijänoikeusmaksuja HS.fi. 2.7.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 18.9.2009.
  18. Kalli vaatii Jungnerin eroa, Jungner lupaa harkita 30.9.2009. YLE Uutiset. Viitattu 22.2.2010.
  19. Sasi: Poliittiset johtajavalinnat Ylessä historiaa Helsingin Sanomat. 18.2.2010. Iltalehti. Viitattu 19.2.2010.
  20. Selvitys YLEn hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2009. [1]
  21. Jungner meni mediafirman hallitukseen Markkinointi&Mainonta. 12.5.2010. M&M. Viitattu 4.5.2010.
  22. Mikael Jungnerilta muistelmat syyskuussa Helsingin Sanomat. 3.5.2010. HS. Viitattu 4.5.2010.
  23. a b Mikael Jungner jättää politiikan ja siirtyy lobbariksi Helsingin Sanomat. 17.2.2015. Viitattu 17.2.2015.
  24. Mikael Jungner pyrkii Sdp:n puoluesihteeriksi Helsingin Sanomat. 5.5.2010. Viitattu 5.5.2010.
  25. Sutinen, Teija: Mikael Jungner selvin numeroin Sdp:n puoluesihteeriksi Helsingin Sanomat. 28.5.2010. Viitattu 28.5.2010.
  26. Valitut ehdokkaat Uudenmaan vaalipiiri 20.4.2011. Oikeusiministeriö. Viitattu 26.4.2011.
  27. Jungner ei jatka Sdp:n puoluesihteerinä 25.1.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 25.1.2012.
  28. Eurovaalit 2014: Koko maa – Ehdokkaat vertauslukujärjestyksessä 26.5.2014. Yle. Viitattu 28.5.2014.
  29. Harkimo luopuu lopuistakin bisneksistään, aikoo täysipäiväiseksi kansanedustajaksi: ”En voi enää olla kaikessa mukana” iltalehti.fi. Viitattu 27.11.2018.
  30. Mikael Jungner vaalit.yle.fi. 14.6.2021. Viitattu 14.6.2021.
  31. https://www.facebook.com/mikael.jungner/posts/10154945915177089
  32. Jauhiainen, Ilkka: Mikael Jungner ehdottaa valtavia muutoksia kielioppiin: "Suomen kieli on taakka", kielitieteilijät kummissaan Talouselämä. 12.12.2016. Viitattu 6.2.2017.
  33. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/210129-mikael-junger-muuttaisi-suomen-kielta-minun-eikaytetty-matkalippu
  34. http://selkosanomat.fi/puheenaihe/jungnerin-ajatukset-suomen-kielesta-tyrmattiin/
  35. Jungner, Mikael: Muutama havainto leipäjonoista Facebook. 3.2.2017. Viitattu 6.2.2017.
  36. Timonen, Saku: Leipää jonosta apu.fi. 5.2.2017. Viitattu 16.12.2017.
  37. Mikael Jungner: Outolintu, s. 21,22. Helsinki-kirjat, 2010. ISBN 978-952-5874-12-9.
  38. Vähän tärähtänyt hs.fi.
  39. Jungnerit hakivat yhdessä lopullista eroa Iltalehti 25.6.2013
  40. Mikael Jungner saapuu Linnaan nuoren rakkaansa kanssa Ilta-Sanomat. 6.12.2014. Sanoma Oy. Viitattu 8.12.2014.
  41. Eronnut Mikael Jungner: "Treffipyyntöjä jo tullut" 14.1.2016. Iltalehti. Viitattu 15.1.2016.
  42. Lindqvist, Mardy: Mikael Jungner päätti tulla avoimesti julkisuuteen Cancer.fi. 2007. Syöpäjärjestöt. Viitattu 18.9.2009.
  43. Räsänen, Mikko: Nämä julkkikset läpäisivät Mensan testin – katso Ilta-Sanomat. 31.7.2008. Viitattu 18.9.2009.
  44. Kaarto, Hanna: Helsingissäkin ollut patsaskiistoja HS.fi. 20.5.2007. Helsinki: Helsingin Sanomat. Viitattu 6.1.2009.
  45. Pukeutumisellaan kohahduttanut Jungner: En ole saanut yhtään kravattia – katso video Aamulehti.fi. 7.3.2012. Tampere: Aamulehti. Viitattu 15.6.2013.
  46. Wilma Ruohisto: Meeri Koutaniemi julkaisi karun totuuden Tanssii tähtien kanssa -kisan kulisseista – fanit järkyttyivät paljastuksesta: ”Ai kamala!” Ilta-Sanomat. 3.9.2019. Viitattu 3.9.2019.
  47. Sokkipäätös! Mikael Jungner jättää TTK-kisan kesken vakavan vamman vuoksi - kommentoi MTV:lle: ”Tietenkin ärsyttää” www.iltalehti.fi. Viitattu 4.10.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Ari Korhonen
Sosialidemokraattisen puolueen puoluesihteeri
2010–2012
Seuraaja:
Reijo Paananen