Sarjamurhaaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aikalaispiirros Viiltäjä-Jackista. Se on julkaistu Punch' tai The London Charivai -lehdessä.
From Hell -kirje joka lähetettiin 15. lokakuuta 1888. Sen lähetti henkilö joka väitti olevansa Viiltäjä-Jack.

Sarjamurhaaja on henkilö, joka tekee vähintään kolme erillistä henkirikosta yli kuukauden ajanjaksolla, joiden välisenä aikana hänen tarpeensa surmata kasvaa ja johtaa vietinomaisesti murhan uusimiseen.[1] Yhdysvaltain keskusrikospoliisi Federal Bureau of Investigation (FBI) määrittelee sarjamurhaksi kahden tai useamman henkirikoksen sarjan, jossa henkirikokset on tehty erillisinä tapahtumina yleensä, mutta tekijänä ei ole aina yksi yksin toiminut henkilö.[2]

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termin keksi FBI-agentti Robert Ressler 1970-luvulla kriminologien tarpeisiin.[3] Kriminologit erottavat sarjamurhaajan spree killeristä ja joukkomurhaajasta. Tavallisesti mainitaan ainakin seuraavat määritelmät:

  • Uhrimäärä: Sarjamurhaajan on täytynyt tappaa ainakin kolme ihmistä.[1]
  • Paikka: Murhat, uhrien kaappaaminen ja/tai ruumiiden löytymispaikat ovat eri paikoissa.
  • Aikaväli: Tämä on määritelmä, joka erottaa sarjamurhaajat spree killer -tyypistä; murhien välissä on "viilentymispaussi" eli pitkä aikaväli, jolloin sarjamurhaaja valmistautuu seuraavan verityöhön.

On olemassa tapauksia, joissa kaksi tai useampi tekijä on toiminut yhteistyössä, mutta yleensä tekijöitä on vain yksi.

Sarjamurhaajan uhrit eivät yleensä ole murhaajalle tuttuja. Sarjamurhaajat luokitellaan usein sosiopaateiksi, joilla ei ole kykyä tuntea empatiaa muiden kärsimyksistä. Eräät sarjamurhaajat erikoistuvat niin sanottuun kidutusmurhaan, jolla tarkoitetaan uhrien hidasta surmaamista erityisen pitkän ajanjakson aikana.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjamurhaajat yleistyivät 1900-luvun jälkipuoliskolla, mutta tätä varhaisempia esimerkkejä sarjamurhaajista ovat muun muassa Lontoon Viiltäjä-Jack (1888), Hannoverin Fritz Haarmann (1924) ja Düsseldorfin Peter Kürten.

Sarjamurhaajien varhaisiksi edeltäjiksi mainitut Gilles de Rais (1400-luku) ja Erzsébet Báthory (1600-luku) erosivat nykyajan sarjamurhaajista siinä, että he olivat korkeassa asemassa ja hyödynsivät rikosten toteuttamisessa valtaansa.

Pohjois-Euroopan sarjamurhaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuri osa Pohjois-Euroopassa kiinni jääneistä sarjamurhaajista on toiminut sairaaloissa tai muissa hoitolaitoksissa.[4][5] Pohjolassa sarjamurhaajailmiö oli medialle ja suurelle yleisölle käytännössä tuntematon ennen kuin ruotsalainen Thomas Quick tunnusti kymmeniä hyvin pitkällä aikavälillä tekemiään murhia Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Quick tuomittiin kahdeksasta murhasta, mutta hänen kaikki tuomionsa purettiin myöhemmin hänen peruuttaessa tunnustuksensa vuonna 2008, joka täten johti uusiin oikeuskäsittelyihin, joissa näyttö ei enää riittänyt ilman tunnustuksia.[6][7] Pohjoismaissa, myös Suomessa, on kuitenkin ollut useita sarjamurhaajatyyppisiä henkirikollisia. Vuosina 1964–1965 Kuopiossa tapahtuneet nailonsukkamurhat ovat esimerkki sarjamurhaajatyyppisestä seksuaalihenkirikosten sarjasta.[8] Ismo Junni syyllistyi vuosina 1980–1988 Helsingissä vaimonsa ja neljän miehen murhaamiseen. Vaimonsa hän oli pahoinpidellyt kuoliaaksi, ja muut uhrit hän oli pahoinpidellyt ja polttanut siirtolapuutarhamökkeihin. Ominaista Junnin teoille oli se, että hän irrotti usein uhreiltaan hampaan - mukaan lukien vaimoltaan.[9][10] Vuonna 2010 Suomessa paljastui viisi potilasta murhannut ja viiden muun murhaamista yrittänyt lähihoitajana työskennellyt Ann-Maria Myllgren (ent. Aino Kerttu Annikki Nykopp-Koski).[11] Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijan, Martti Lehden, mukaan Junni ja Nykopp-Koski ovat tyypillisiä sarjamurhaajia.[10] Alibi-lehden mukaan ainoa suomalainen Yhdysvaltain liittovaltion poliisin (FBI) virallisesti sarjamurhaajaksi luokittelema henkilö on Michael Penttilä (syntyjään Jukka Lindholm), joka sai mediassa liikanimen sarjakuristaja.[12]

Yhdysvalloissa FBI:n akatemiassa profilointia opiskelleen Suomen keskusrikospoliisin rikosylikomisario Thomas Elfgrenin mukaan Suomessa on ollut useita sarjamurhaajatyyppisiä henkirikoksen tekijöitä, jotka ovat jääneet kiinni jo ensimmäisen henkirikoksen jälkeen. Elfgrenin mukaan sarjamurhaaja ei Suomessa ehdi yleensä tekemään enempää, kuin yhden henkirikoksen ennen kiinnijäämistään.[13][14]

Saksalainen Niels Högel tuomittiin elinkautiseen vankeuteen elokuussa 2019 85 potilaan murhasta vuosina 2000–2005 eri sairaaloissa.[15]

Psykologia ja muodostuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmilla sarjamurhaajilla on ollut huonot kotiolot lapsena. Heitä on lapsena pahoinpidelty ruumiillisesti tai henkisesti tai käytetty seksuaalisesti hyväksi. Rikosten ja pahoinpitelyn välillä voi olla hyvinkin läheinen yhteys. Esimerkiksi John Wayne Gacyn isä hakkasi tätä, haukkui häntä ”nynnyksi” ja syytti homoseksuaaliksi. Aikuisena Gacy raiskasi ja kidutti poikia ja haukkui heitä ”hinteiksi” ja ”nynnyiksi”. Tällainen henkilö jakaa ihmiset vallankäyttäjiin ja niihin, joita kohtaan käytetään valtaa. Lapsena hän kokee väkivaltaisen, tai hallitsevan vanhemman vallankäyttäjäksi ja itsensä vallankäytön kohteeksi ja hän alkaa haaveilemaan vallankäyttäjän roolin ottamisesta ja jonkun toisen asettamisesta vallankäytön kohteen asemaan. Tämä liittyy persoonallisuuden puolustuskeinoon, josta käytetään nimitystä identifikaatio aggressoriin, eli samaistuminen hyökkääjään.[16] Vallankäyttäjän roolissa ollessaan tällainen henkilö tuottaa itselleen seksuaalista nautintoa ja tyydytystä.

Osa sarjamurhaajista ei ole joutunut lapsuuden aikaisen fyysisen väkivallan kohteeksi, mutta tällöin he ovat tavallisesti ottolapsia, avioliiton ulkopuolisia lapsia tai heitä siirrellään sukulaiselta toiselle, jolloin lapsi tuntee itsensä ei-toivotuksi ja juurettomaksi.

Fantasia on sarjamurhaajien kehittymisessä erittäin tärkeää. He fantasioivat usein murhaamisesta murrosiässä, joskus jopa ennen sitä. Fantasiamaailma on erittäin rikasta, ja he haaveilevat pakkomielteisesti alistamisesta, alistumisesta ja murhaamisesta. Yleensä oikeissa murhissa on nimenomaisia aineksia fantasioista. Jotkut pitävät tarinoista tai valokuvista, joissa on muun muassa raiskauksia, kidutusta ja murhaamista.[17] Tappaessaan sarjamurhaaja pyrkii toteuttamaan fantasiansa. Käytäntö ei kuitenkaan koskaan vastaa fantasiaa ja tämän vuoksi sarjamurhaaja jää tavoittelemaan täydellistä fantasian toteuttamista ja tappaa yhä uudelleen ja uudelleen.[18][19] Murhien välillä monet sarjamurhaajat pyrkivät tyydyttämään tappamisen aiheuttavan tarpeensa, muistelemalla tekemiään henkirikoksia, tai raiskauksia ja monet sarjamurhaajat ottavat uhreistaan muistoksi ja masturbaatiotarkoitukseen valokuvia, muistoesineitä, tai ruumiinosia.[20][19]

Sarjamurhaajat yrittävät usein tehdä tapahtumasta samanlaisen kuin se, mikä teki heistä sarjamurhaajia. Siksi uhreilla voi olla keskenään samanlaisia yhteisiä fyysisiä piirteitä, kuten pituus, ikä tai hiusten väri.[21] Esimerkiksi Ted Bundyn uhrit muistuttivat hänen ensimmäistä tyttöystäväänsä, joka oli jättänyt hänet.

Sarjamurhaajia yleisesti yhdistävä piirre on joko normaaliin nähden puutteellinen omatunto, tai omantunnon puuttuminen kokonaan ja omaantuntoon liittyvien syvempien, toisista välittämiseen liittyvien tunteiden, kuten rakkaudentunteen puutteellisuus, tai puuttuminen.[22] Helen Morrisonin näkemys on, ettei syynä murhanhimoon ole seksuaalinen hyväksikäyttö, riittämättömyyden tunne tai alhainen sosioekonominen asema vaan puutteellinen tunnekehitys. Morrisonin teorian mukaan puutteellinen tunteiden kehitys tekee sarjamurhaajien persoonallisuuksista rikkoutuneita tai muuten epätavallisia, mikä tarkoittaa, että heiltä puuttuu sellaisia kykyjä, joita normaaleilla ihmisillä on.[23] Morrisonin mukaan tyrehtynyt tunnekehitys selittää myös joitakin sarjamurhaajien yleisiä luonteenpiirteitä, kuten nauttiminen pehmeiden materiaalien pitämisestä suuta vasten, jota todettiin Richard Otto Macekilla, John Wayne Gacylla ja muilla (suu on vauvaikäisten tärkein tuntoelin).

Teorian mukaan sarjamurhaajilla ei myöskään ole kehittynyt tunnekontrollin perustasoja, ja seurauksena sarjamurhaaja ”tuntee riittämättömyyden ja arvottomuuden tunnetta, ja syynä voivat olla nöyryytykset ja herjat”, mikä saa heidät tappamaan. Itse murhan akti on siten eräänlainen kokeilu, joka on täysin estoton, koska tekijällä ei juuri ole kykyä kokea myötätuntoa uhreja kohtaan.

Lapsena koetun väkivallan ohella toinen sarjamurhaajilla yleisesti tavattava piirre on alkoholismi.[24][25] Yhdysvaltalainen oikeuspsykiatri Park Dietz, sekä sarjamurhaajiin erikoistuneet FBI:n agentit John Douglas ja Robert Ressler ovat jo 1980-luvulla tuoneet esiin, että useimmat sarjamurhaajat ovat olleet alkoholisteja. Vuonna 1995 FBI:n profiloijana toiminut psykoterapeutti ja riippuvuusasiantuntija John Kelly toi esiin alkoholismin ja sarjamurhaajien välillä olevan yhteyden ja vuonna 2007 psykiatri Helen Morrison vahvisti päätelmän tästä yhteydestä.[26][27] Niin John Wayne Gacy, Ted Bundy ja Jeffrey Dahmer, kuin Richard Speck, Joel Rifkin ja Aileen Wuornoskin olivat alkoholisteja. Myös murhasarjan aiheuttava tappamisesta riippuvaistuminen muistuttaa alkoholiriippuvuutta.[24][25][19]

Useimmat sarjamurhaajat tappavat ensimmäisen uhrinsa yli 20-vuotiaina, vaikkakin aloitusajankohta voi vaihdella. Tappamista on vaikea lopettaa, kun sen on aloittanut. Murhien tiheys vaihtelee myös suuresti. Juan Corona murhasi kuudessa viikossa 25 ihmistä, kun taas Fred West ja hänen vaimonsa Rosemary West tappoivat 12 uhria 25 vuoden kuluessa.

Ensimmäistä henkirikosta edeltää yleensä pitkään jatkunut, lapsuudessa, tai murrosiässä alkanut häiriökäyttäytyminen. Tällaisen häiriökäyttäytymisen muotoja ovat olleet mm. tirkistely, tuhopolttotarkoituksessa tehtyjen tulipalojen sytyttäminen ja väkivaltaisuus eläimiä, myös isompia eläimiä, kuten kissoja ja koiria kohtaan.[28]

Motiiviluokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjamurhaaja Ted Bundy vankilassa.

FBI on luonut viisi yleistä motiivia, joiden perusteella sarjamurhaajat voidaan luokitella viiteen päätyyppiin.

Visionäärit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisin kuin yleisesti kuvitellaan, sarjamurhaajat eivät yleensä ole psyykkisesti sairaita eivätkä kärsi hallusinaatioista tai äänistä. Yhdysvalloissa siihen kylläkin vetoavat monet sarjamurhaajat yrittäessään välttää kuolemantuomiota. Muutamia tapauksia kuitenkin tunnetaan. Esimerkiksi Herbert Mullin surmasi 13 ihmistä, koska äänet kertoivat hänelle, että murhat olisivat ainoa tapa estää maanjäristys Kaliforniassa. Lisäksi Mullin painotti tutkijoille, kuinka murhien aikaan Kaliforniassa ei tosiaan sitten tapahtunut maanjäristystä.

Tehtävän saaneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämä sarjamurhaajat uskovat tekojensa olevan oikeutettuja, koska he tappavat tietyntyyppisiä uhreja, tavallisesti prostituoituja tai vähemmistöryhmiin kuuluvia. He näkevät tekonsa palveluksena yhteiskunnalle. Tehtävän saaneet eroavat muista sarjamurhaajista siten, että heidän motiivinsa ei tavallisesti liity seksiin.

Hedonistiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hedonistiset sarjamurhaajat tappavat jännityksen ja mielihyvän toivossa, joka tappamisessa syntyy. Hedonistit luokitellaan kolmeen alaryhmään:

  • Himomurhaajat (engl. lust) ovat motivoituneita seksuaalisesti. Tämän tyypin sarjamurhaajat ovat taipuvaisia muuttumaan spree killereiksi eli pyrähdystappajiksi, koska he eivät pysty hallitsemaan sisällään olevaa murhahimoaan ja seksuaalisia fantasioitaan. Kaikki, mikä liittyy heidän seksuaalisuuteensa (nekrofilia, pedofilia, raiskaus) ovat rituaaleja, joita he toistavat uhriensa kohtelussa.
  • Jännitysmurhaajat (engl. thrill) ovat yksi harvinaisimmista sarjamurhaaja-tyypeistä, sillä tämä vaatii täydellisen psykopaattisen luonteenpiirteen ja narsistisuuden. Jännitysmurhaajat tappavat jännityksen ja uhrin kivun/pelon takia. Yleensä tämän tyypin murhaajat ovat tylsistyneitä narsisteja, jotka omaavat psykopaatin luonteen. He tappavat, jotta saisivat elämäänsä jännitystä. Jotkut jännitysmurhaajat saattavat vahingoittaa uhrejaan seksuaalisesti, mutta se on pelkkä rituaali, joka tulee ennen "loppuhuipennusta" eli tappamista.
  • Materiamurhaajat (engl. comfort/profit) ovat motivoituneita materiasta ja mukavasta elämäntavasta. He yleensä tappavat uhrinsa ja ryöstävät hänet, mutta tappamisella on silti iso rooli heidän "mielenrauhansa" kannalta.

Hyödyntavoittelijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Mustiksi leskiksi" kutsutut naiset yleensä surmaavat puolisoitaan juuri enimmäkseen rahan vuoksi.

Useimpia rahan tai muun sellaisen vuoksi tappavia (kuten palkkamurhaajia) ei luokitella sarjamurhaajiksi, koska heillä motiivina on ahneus eikä psykopatologinen pakkomielle. Raja voi olla tosin häilyvä. Esimerkiksi natsien miehittämässä Ranskassa toiminut Marcel Petiot luokiteltaisiin sarjamurhaajaksi. Hän esitti ranskalaisen vastarinnan jäsentä ja houkutteli kotiinsa varakkaita juutalaisia kertomalla, että hän voisi salakuljettaa heidät pois maasta. Auttamisen sijasta hän tappoi uhrinsa ja varasti heidän omaisuutensa. Kiinni jäädessään hän oli ehtinyt surmata 63 ihmistä. Vaikka Petiotin motiivi oli taloudellinen hyöty, häntä pidetään pakkomielteisenä psykopaattina.

Voima ja hallinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä on tavallisin sarjamurhaajatyyppi. Surmaamisessa tärkeintä on hallita uhria täydellisesti. Tällaiset surmaajat ovat tavallisesti joutuneet lapsena pahoinpidellyiksi tai hylätyiksi, ja he tuntevat itsensä voimattomiksi ja riittämättömiksi. He yleensä suorittavat rituaaleja, jotka muistuttavat lapsena koetusta väkivallasta. Esimerkkejä tästä tyypistä ovat Albert Fish ja Ted Bundy.

Joissakin sarjamurhaajissa on piirteitä useammasta tyypistä. Esimerkiksi englantilainen Peter Sutcliffe oli ilmeisesti sekä visionääri että tehtävän saanut, sillä hänen mukaansa äänet käskivät hänet puhdistamaan kadut prostituoiduista.Gary Ridgway oli motivoitunut seksuaalisesti ja harjoitti nekrofiliaa uhriensa ruumiiden kanssa, mutta hän koki toimintansa oikeutetuksi, koska hän teki mielestään yhteiskunnalle palveluksen, puhdistaessaan katuja prostituoiduista.

Profiili[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Tähän osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Järjestelmälliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FBI:n profiloijan John Douglasin mukaan järjestelmälliset sarjamurhaajat omaavat usein samanlaisia ominaisuuksia/tuntomerkkejä:

  • Valkoihoinen mies, 25-45 vuoden ikäinen.
  • Älykkyysosamäärä on keskimääräistä korkeampi (100+).
  • Omaa vahvan luonteen ja sosiaalisia taitoja.
  • Pystyy näyttelemään normaalia elämää.
  • Työskentelevät yleensä vähäpätöisissä ammateissa, joissa heidän kykynsä menevät hukkaan.
  • Suunnittelevat rikoksen huolellisesti ja tuhoavat merkittävimmät tai jopa kaikki johtolangat. Joillakin saattaa olla oikeuslääketieteellisiä tietoja ja taitoja.

Esimerkkejä:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ted Bundy – lakimies, neuvovan puhelinpalvelun vapaaehtoinen
  • John Wayne Gacy – pikaruokaravintolan johtaja, artisti, kokki ja vapaaehtoinen viihdyttäjä (klovni/pelle)
  • Dennis Rader – esimies murtohälytinfirmassa, seurakunnan johtohenkilö, partiopoikien johtaja, koirarankkuri
  • Harry Powers – myyntimies

Epäjärjestelmälliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epäjärjestelmälliset (järjestelmällisten vastakohdat) sarjamurhaajat omaavat usein näitä piirteitä:

  • Valkoihoinen mies, voi olla minkä ikäinen tahansa; naisia enemmän kuin järjestelmällisissä.
  • Älykkyysosamäärä keskitason (< 100) alapuolella.
  • Jättää ruumiin rikospaikalle sellaisena kuin se oli tappamisen aikana.
  • Elinpiirissä on usein määräilevä perheenjäsen (yleensä vanhempi).
  • Saattaa olla vaikea kiinnisaatava jatkuvan toiminta-/asuinalueen vaihtumisen vuoksi.
  • Käyttää modus operandina yllätyshyökkäystä, eikä viettelyä tai "ystävystymistä".
  • Elämässä on hyvin läheisiä ihmissuhteita, ja on epäsosiaallinen sekä hiljainen.

Esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Mixed"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mixed-sarjamurhaaja tyyppiin kuuluvissa rikollisissa on tunnusmerkkejä sekä järjestelmällisistä, että epäjärjestelmällisistä sarjamurhaajista. Esimerkiksi, he saattavat suunnitella kaiken hyvin tarkasti ja tuoda mukanaan erilaisia murha-aseita, kuten pistooleja, veitsiä ja koukkuja tappamiseen, mutta rikospaikka on yleensä kaoottinen ja veren vallassa, jos jokin menee pieleen.

Esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjamurhaajat populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjamurhaajat ovat aina kiinnostaneet yleisöä, ja he ovat saaneet tiedotusvälineissä paljon julkisuutta. Siihen on vaikuttanut osaksi rikosten kammottavuus, osittain tekijöiden persoonallisuus sekä heidän kykynsä välttää kiinnijääminen. Kiinnostus on synnyttänyt rikosromaaneja ja sarjamurhaajaelokuvia, joista Thomas Harrisin Uhrilampaiden ja Bret Easton Ellisin Amerikan psykon tapaiset teokset ovat suosituimpia. Uusimpana aluevaltauksena voidaan pitää Jeff Lindsayn kirjoihin perustuvaa televisiosarjaa Dexter, jossa katsoja on Dexterin ystävä ja ainoa, joka tietää Dexterin salaisuuden.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lauerma, Hannu: Pahuuden anatomia : pahuus, hulluus, poikkeavuus. Helsinki: Edita, 2009. ISBN 978-951-37-5451-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Lauerma, Hannu, s. 139
  2. ↑ Morton, Robert J. & Hilts, Mark A. & Johns, Leonard G. & Keel, Timothy G. & Malkiewicz, Steven F. & McNamara, James J. & Mellecker, Kirk R. & O’Toole, Mary Ellen & Resch, David T. & Safarik, Mark & Showalter, Armin A. & Trahern, Rhonda L.: Serial Murder U.S. Department of Justice, Federal Bureau of Investigation : Multi-Disciplinary Perspectives for Investicators. heinäkuu 2008. Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  3. ↑ Bonn, Scott A.: Origin of the Term “Serial Killer” Psychology Today. 9.6.2014. Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  4. ↑ Huuskonen, Janne & Oravainen, Tomi: Tyypillinen sarjamurhaaja Verkkouutiset. 22.12.2010. Viitattu 18.10.2018.
  5. ↑ Tyypillinen sarjamurhaaja Turun Sanomat. 22.12.2010. Viitattu 18.10.2018.
  6. ↑ Aikio, Aslak: Mistä on sarjamurhaajat tehty? (Kaltio 1/2001) Kaltio - Nuoren pohjolan kulttuurikuvastin. Viitattu 18.10.2018.
  7. ↑ Viimeisetkin syytteet sarjamurhaajaksi epäiltyä vastaan nurin Ruotsissa Ilta-Sanomat. 31.7.2013. Viitattu 31.7.2013.
  8. ↑ Markkula, Hannes: Markkulan mysteerit: Nailonsukkamurhat herättivät kauhua Apu -lehti. 19.11.2013. Viitattu 18.10.2018.
  9. ↑ Hannes Markkula - Suomalainen murha 1991-1994
  10. ↑ a b Tutkija: Aino Nykopp-Koski on tyypillinen sarjamurhaaja Iltalehti. 22.12.2010. Viitattu 20.11.2013.
  11. ↑ Näihin myrkytyksiin perushoitaja katsottiin syylliseksi MTV3. 14.5.2010. Viitattu 14.5.2010.
  12. ↑ Sarjakuristaja laittoi syytteet leikiksi (julkaistu Alibissa numero 1/2010) Alibi. 30.12.2009. Viitattu 18.10.2018.
  13. ↑ Kunnas, Risto: Suomessa useita sarjamurhaajia Iltalehti. 29.01.2014. Viitattu 18.10.2018.
  14. ↑ Rämö, Matti: Myös Suomessa toimii sarjamurhaajia – näistä syistä heitä on niin vaikea tunnistaa Seura. 23.7.2017. Viitattu 05.11.2018.
  15. ↑ Sarjamurhaaja sai Saksassa tuomion 85 potilaansa murhasta www.aamulehti.fi. Viitattu 6.8.2019.
  16. ↑ JRank: Serial Killers Encyclopedia of Death and Dying. Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  17. ↑ Sycamnias, Evan: Evaluating a psychological profile of a serial killer (Updated) Documents - Criminal Psychology. 4.10.1998. Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  18. ↑ Bonn, Scott A.: Serial Killers and the Essential Role of Fantasy Psychology Today. 13.10.2014. Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  19. ↑ a b c Griffiths, Mark D. : Sexual Trophies, Murder, And Addiction, A brief look at ‘sexual trophy collecting’  Psychology Today . 13.7.2016 . Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  20. ↑ Chancellor: Investigating Sexual Assault Cases, s. 83–. Jones & Bartlett Publishers. ISBN 978-1-4496-4869-5. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  21. ↑ Serial Killers, Moust Notorius CrimeLibrary . Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  22. ↑ Pemment, Jack : When Serial Killers Commit Suicide, Suicide of serial killers is rare but remains unexplored  Psychology Today . 12.12.2012 . Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  23. ↑ Hirsch, Milton: The Shadow of Justice Florida Bar Journal. 10.2.2012. Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  24. ↑ a b Kim, Victoria : The Link Between Serial Killers and Addicts  The Fix . 14.4.2014 . Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  25. ↑ a b Pemment, Jack : The Making and the Breaking of the Serial Killer, A look at how the serial killer brain could develop over time  Psychology Today . 2.1.2013 . Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  26. ↑ Kelly, John : Crime And Reason  TalkZone Talk Channel, Internet Radio . Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  27. ↑ Mind Mender : Mind Mender Online = Interview with John Kelly, Criminal Profiler for the ID Channel  Youtube . 1.5.2016 . Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  28. ↑ Early Signs of Serial Killers  Crime Museum . 2017 . Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leyton, Elliot: Hunting Humans: Inside the minds of the real-life Hannibal Lecters, John Blake Publishing Ltd 2001 ISBN 1-903402-06-9 (englanniksi)
  • Douglas, John ja Olshaker, Mark: Mind Hunter: Inside the FBI's Elite Serial Crime Unit, Pocket Books 1997 ISBN 0-671-01375-0 (englanniksi)
  • Douglas, John ja Olshaker, Mark: Journey into Darkness, Pocket Books 1997 ISBN 0-671-00394-1 (englanniksi)
  • Müller, Thomas: Ihmispeto, Gummerus 2006 ISBN 9789512071654
  • Vronsky, Peter: Amerikkalaiset sarjamurhaajat : synkimmät vuodet 1950–2000. (American Serial Killers). Suomentanut Sallamo, Lauri & Tihveräinen, Heidi. Helsinki: Tammi, 2022. ISBN 978-952-04-3678-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sarjamurhaaja.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sarjamurhaaja&oldid=22078936”